lauantai 31. joulukuuta 2011

Joulukuun luettuja



Joulukuu tuntui kiireiseltä. Yritin saada useamman homman tehtyä ennen joulua. Jotain onneksi sainkin valmiiksi. Luettua tuli myös melko paljon. En osaa olla lukemattakaan. Luetusta kirjoittamiseen ei kuitenkaan tuntunut riittävän aikaa. Aluksi ajattelin kirjoittavani joulunpyhinä pidempiä juttuja, mutta päädyin kuitenkin tekemään tälläisen lyhyen katsauksen. Muuten unohdan kaiken lukemani.

Johanna Hulkko: Jostakin kotosin
  • Nuori mies matkustaa maailmalla ja etsii itseään. Lapsuudenkokemukset painavat mieltä. Geokätköilyä ja Oulun maisemia. Pidin tästä kirjasta paljon.
     
Stephen Fry: Virtahepo
  • Potkut saanut teatterikriitikko ja runoilija englantilaisessa maalaiskartanossa ihmeen jäljillä. Ihan kiva ja hauska kirja.
     
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
  • Vanhaa naista pyydetään muistelemaan nuoruuttaan. Hän on ollut palvelijana Rivertonin kartanossa 1910- ja 20-luvuilla. Naisen elämä kietoutuu yhteen perheen elämän kanssa. Kartanossa tapahtui murhenäytelmä, josta ollaan tekemassä elokuvaa. Entinen palvelija Grace on enää ainoa, joka tietää todella tapahtui. Kirjassa oli jotain kiehtovaa. En vain jaksanut keskittyä tarpeeksi, joskus toiste olisin varmasti pitänyt tästä enemmän. 20-luku on kiehtonut mieltäni aina.
Sirpa Kähkönen: Lukittu lähde
  • Kuopio-sarjan kirjoittajan varhaisempaa tuotantoa. Nuotenromaani kolmesta sisaruksesta. Pidin.
     
John Curran: Agatha Christien murhasuunnitelmat
  • Kirjoittaja tutkii dekkarikuningattaren muistikirjoja ja selvittele miten kirjat ovat syntyneet. Houkuttaa lukemaan pitkästä aikaa Christien kirjoja.
     
Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät
  • Seurausta edellisestä. Rikas liikemies murhataan toimistossaan, epäiltynä perhe. Ratkaisijana neiti Marple. Olen jotenkin aina tykännyt Marplen hahmosta enemmän kuin Poirotista. Tämän olen lukenut joskus aikaisemminkin, mutta en kuitenkaan muistanut tästä mitään. Aika helppo loppuratkaisu.
     
Sofi Oksanen: Liian lyhyt hame
  • Laululyriikkaa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Rankka aihe. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisia nämä ovat laulettuina.
Pia Juul: Hallandin murha
  • Kirjailijanaisen mies murhataan. Ei kuitenkaan mikään dekkari. Naisen mielenliikkeitä tapahtuman jälkeen.
     
Veikko Erkkilä: Vaiettu sota
  • Erkkilä selvittää neuvostopartisaanien tekoja Suomen syrjäkylillä jatkosodan aikana. Raakaa kertomaa, ei herkkämielisille. Erkkilältä on ilmestynyt tänä syksynä samaa aihepiiriä käsittelevä uusi kirja. Selailin sitä, kiinnostuin ja etsin tämän kirjastosta.
     
Monika Peez: Tiistaisiskot
  • Viisi naista tutustui vuosia sitten kielikurssilla. Nyt heistä erään aviomies on kuollut. Ystävykset lähtevät kuolleen miehen jalanjäljille pyhiinvaellusmatkalle Lourdesiin. Salaisuuksia ja niiden selviämistä. Uusille poluille lähtemistä. Kansi ja takakansi saivat odottamaan kepeämpääkin luettavaa. Ihan kiva.

Suvi Niinisalo: Äidin sylissä
  • Niinisalon kirjassa käydään läpi äitiyden historiaa ja miten se on näkynyt taiteessa. Äitiysteemassa ei tullut minulle sinänsä mitään uutta, mutta taidehistorian osuusn oli mielenkiintoinen. Lukemisen arvoinen kirja ja upea kuvitus.
     



keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ulla-Maija Peltonen: Muistin paikat


Ulla-Maija Peltosen Muistin paikat kertoo vuoden 1918 tapahtumista ja niiden muistamisesta ja käsittelystä jälkeenpäin. Kirjassa läpikäydään sekä punaisten että valkoisten muistoja ja näkökulmia tapahtumiin.
Vuosi 1918 on jotenkin kiehtonut minua pitkään. Se on ehkä saanut alkunsa siitä että asuin lapsena ja nuorena Tampereella ja siellä näkyi tietyissä paikoissa vieläkin jälkiä paikalla käydyistä taisteluista. En tiedä onko suvullani ollut millaisia kytköksiä tapahtumiin ja olivatko he kummalla puolella. Toisaalta olisi mielenkiintoista tietää, mutta en tiedä onko ketään asioista tietävää enää elossa. Enkä toisaalta haluaisi sohaista kysymyksillä kenenkään kipeisiin paikkoihin.

Kirjasta jäi mieleeni monta asiaa. Sodassa kaatuneita ja sen jälkeen teloitettuja punaisia haudattiin joukkohautoihin. Hautoja ja kuolinpaikkoja ei saanut merkitä eikä haudattuja saanut muistella. Kuolleista punaisista tehtiin epäihmisiä. Omaisten ei annettu surra vaan haavat pidettiin jatkuvasti auki. Toinen jotenkin järkyttävä kohta kirjassa oli sodan jälkeen kerätyt lasten piirustukset ja kouluaineet, joissa tapahtumia kuvattiin. Jotenkin sitä usein mieltää sodan vain aikuisten asiaksi. Myös sotaan osallistuvien kirjeet ja viestit kotiin olivat vaikuttavia.

Kirja oli hyvä, vaikuttava ja myös järkyttävä lukukokemus. En pystynyt lukemaan sitä kerralla läpi vaan välillä oli pakko lukea jotain aiheeltaan kevyempää.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Santtu Luoto ja Mikko Montonen: Juice


Luen mielelläni elämänkertoja. Juicen musiikista olen pitänyt. Juicen kuolemasta tuli hiljattain kuluneeksi viisi vuotta. Sekin sai minut lukemaan Santtu Luodon ja Mikko Montosen kirjoittaman elämäkerran.

Kirja oli helppo- ja nopealukuinen. Minulle kirja ei tuonut mitään uutta tietoa, mutta oli ihan mukava lukukokemus.

Sari Malkamäki: Viisas vaimo ja muita avioliittotarinoita



Novellit ovat kirjallisuuden laji, johon tulee paneuduttua harvoin. Se on sääli, sillä yleensä pidän niistä kovasti silloin kun niitä käsiini päätyy.

Sari Malkamäen novellikokoelmia olen lukenut ennenkin ja niistä pitänyt. Viisaan vaimon novellit kertovat nimensä mukaisesti parisuhteista. Asioita katsotaan monesta kulmasta ja niissä on mukavasti kierrettä. En osaa nimetä suosikkiani tai analysoida niitä nyt tarkemmin. Pidin kirjasta kovasti ja suosittelen näitä ja Malkamäen muita novelleja kovasti.

Elina Tanskanen: Jetlagissa



Omat lapseni ovat jo niin isoja, että vauva-ajat tuntuvat aika kaukaisilta. Äitiys- ja lapsiaiheiset kirjat kuitenkin kiinnostavat ja niinpä nappasin tämän opuksen kirjaston uutuushyllystä mukaani.

Jetlagissa on alaotsikoltaan yhdellä kädellä kirjoitettu opas vauvavuoteen. Elina Tanskanen kirjoittaa omista kokemuksistaan ensimmäisen lapsensa kanssa. Kirja on jaoteltu eri aihealueisiin, joissa käsitelläänn mm. syömistä ja nukkumista. Kirjoittaja on ajatuksissaan tervejärkinen eikä sorru julistamaan yhtä ainoaa totuutta. Tekemiensä huomioiden lisäksi Tanskanen tarjoaa vinkkejä mistä hakea tietoa lisää.

En ole kirjan kohderyhmää, mutta tämä oli ihan mukava lukukokemus. Sain muistella omia kokemuksiani ja vertailla niitä kirjoittajan kokemuksiin. Tälläinen kirja olisi ollut mukava lukea silloin, kun itse odotin ensimmäistä lastani.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Nina Hemmingsson: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt


Nina Hemmingssonin sarjakuva Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt oli taas satunnainen löytö kirjaston sarjakuvien palautushyllystä. Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt on ensimmäinen ruotsalaisen Hemmingssonin suomeksi julkaistu teos. Kirjassa on erimittaisia kertomuksia ja yhden ruudun kuvia. Tarinat katsovat maailmaa yleensä naisen näkökulmasta. Ne käsittelevät masennusta, ihmissuhteita, ongelmia ja myös nuoruusmuistoja. Tyyliltään ne ovat rujoja, synkkiä ja silti jollain kierolla tavalla hauskoja.

Piirustustyylissä minua häiritsi alkuun hahmojen tyhjät valkoiset silmät. Siihenkin kuitenkin tottui. Aluksi en pitänyt tästä kovinkaan paljon, mutta kun pääsin sisälle albumin vinksahtaneeseen maailmaan viehätyin siitä kovasti.


lauantai 5. marraskuuta 2011

Henna-Kaisa Sivonen: Kasarikirja


Henna-Kaisa Sivosen Kasarikirjaa olen joskus aikaisemminkin selaillut. Sattumoisin kirjastossa käydessäni huomasin tämän hyllyssä ja nappasin sen kevyen lukemisen toivossa mukaani.

Kasarikirjaa varten on kerätty kymmenien ihmisten 80-luvulle sijoittuvia lapsuuden ja nuoruuden muistoja. Sivonen esittelee aikakauden ilmiöitä laajemminkin. Kirjassa käydään läpi leikkejä ja leluja, koulunkäyntiä ja harrastuksia.

Minusta on mielenkiintoista lukea ihmisten muistoista. Minulle suurinta antia oli kirjan kuvitus. Se sai parhaiten omat muistot heräämään. Myös muistoista löytyi yhteisiä kokemuksia. Toisaalta välillä kirja tuntui liiankin yleistävältä. Ei elämä 80-luvullakaan kaikilla aivan samanlaista ollut. Toisaalta eroon voi vaikuttaa myös se, että olen muutaman vuoden vanhempi kuin suurin osa kirjaan haastatelluista. Ja lapsuusmuistoissa muutaman vuoden ero on aika merkittävä.

Kaikenkaikkiaan Kasarikirja oli ihan mielenkiintoinen luettava. Eniten se varmaan antaa toisille 80-lukuisen lapsuuden viettäneille, mutta tarjoaa varmasti mukavaa ajankuvaa muillekin. 

Matti Mäkelä: Ihmisen olosijat


Matti Mäkelän Ihmisen olosijojen lukemisesta on jo hieman aikaa. Mäkelä kirjoittaa lyhyitä juttuja sananmukaisesti ihmisen olosijoista. Olosijat vaihtelevat istumisesta tupakalla tulisijan edessä, osanotosta kokousmatkoihin ja maalaiselämän ja kaupunkilaiselämän eroihin.

Tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Älykästä tekstiä oli ilo lukea. Lukiessani välillä hykertelin naurusta ja välillä väitin kirjoittajalle kiivaasti vastaan. Toisinaan nyökkailin hyväksyvästi.

Muistelen lukeneeni Matti Mäkelän kirjoituksia joskus aikaisemminkin. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei näistä lukukokemuksista ole . Haluaisin tutustua Mäkelän muihinkin teksteihhin joskus eemmän.

Jukka-Pekka Palviainen: Joku vieraileva tähti


Joku vieraileva tähti on kertomus Annista ja Atesta. Atte on suosittu poika, joka haaveilee näyttelijän ammatista. Anni on tarkkiksen ainoa tyttö, joka kantaa huolta pikkuveljestään ja masentuneesta äidistään. Heidät tuo yhteen nuortenteatterin esitys Häräntappoase. Atte esittää näytelmässä pääosaa. Anni päätyy puvustamaan esitystä. Vähitellen heidän välilleen kehittyy jotain.

Kirjassa seurataan tarinaa vuorotellen kummankin näkökulmasta. Jälkimaku kirjasta on jotenkin ilmava. Asioita ei selitetä puhki, jolloin lukijan omallekin mielikuvitukselle jää työtä. Kirjassa oli myös paljon kiinnostavasti kuvattuja sivuhenkilöitä.

Kirjan luettua minulle jäi halu lukea Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Pidin kirjasta aikanaan kovasti ja olisi mielenkiintoista lukea se nyt pitkän ajan kuluttua.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö


Marja-Leena Tiainen on useita nuortenkirjoja ja muutaman aikuisille suunnatun romaanin. Lukemissani Tiaisen nuortenkirjoissa on käsitelty useita vaikeita aiheita kuten nuoren kuolemaa tai katoamista ja teiniraskautta. Ennen tätä kirjaa Tiainen on julkaissut pakolaispoika Alexista kertovan kolmiosaisen sarjan.
Kahden maailman tytön päähenkilö on Tara, 17-vuotias kurdityttö. Tara on tullut Suomeen pakolaisena yhdeksän vuotta sitten. Tara asuu turvakodissa paossa sukuaan. Hän olisi halunnut elää toisten tuntemiensa nuorten tavoin. Taran isä on kuitenkin hyvin vanhoillinen ja vaatii perheeltään tarkkojen vanhojen sääntöjen mukaista elämää. Taran kaksi vanhempaa siskoa on  naitettua jo kunniallisesti hyväksytyille ja valituille miehille. Sama kohtalo odottaisi myös Taraa. Sukulaisten ja ystävien verkko vahtii Taran elämää. Tara kuitenkin ottaa itselleen vapauksia ja kiinnijäädessään joutuu kärsimään. Isän ja suvun miesten mitta täyttyy Taran jäätyä kiinni siitä, että hän on tapaillut suomalaista poikaa. Suvun kunnian vuoksi ainoa ratkaisu olisi kuolema. Tara saa kuitenkin hälytettyä apua ja pelastuu. Kirjassa seurataan vuoroin Taran elämää turvakodissa ja välillä palataan sinne johtaneisiin tapahtumiin. Koti-ikävän vaivaama Tara yrittää sopetua uuteen vapauteen pelko alituiseen mielessään. Turvakodissa Tara ystävystyy ikäisensä harjoittelijatytön Lindan kanssa. Elämä näyttää hetken selvemmältä. Taran pelot eivät kuitenkaan ole aiheettomia. Sattumalta Taran piilopaikka paljastuu suvulle ja Tara joutuu jatkamaan pakoaan.

Kirja vaikutti minuun suuresti. Välillä oli ihan fyysisestikin paha olo ja jouduin hetkeksi jättämään kirjan sivuun. Olen aiheesta lukenut ennenkin ja ollut siitä tietoinen. Lukemistani muistuu mieleeni Sarita Skagnesin omaelämänkerrallinen Vain tytär ja Anja Snellmanin Parvekejumalat. Vain tytär oli myös vaikuttava kirja. Parvekejumalat luin enemmän vain kirjana. Hyvintehtynä ja mielenkiintoisena, mutta kuitenkin jotenkin ulkokohtaisena. Tianen sai Kahden maailman tytöllä minut samaistumaan Taraan, tuntemaan Taran pelot ja haaveet.

Kahden maailman tyttö on nuortenkirja. Minusta on todella hienoa, että myös nuorille kirjoitetaan oikeista ja vakavista asioista. Kirjasta huomasi Tiaisen tekemän taustatyön määrän ja tarkkuuden. Se ei kuitenkaan tehnyt kirjasta julistavaa vaan sai sen tuntumaan todelta. Tälläistäkin voi tapahtua. Muistelen lukeneeni jostain Marja-Leena Tiaisen haastattelusta hänen pitävän tarkeänä nuorille kirjottaessaan pitää yllä toivoa. Onneksi toiveikkuutta löytyi myös Taran tarinan lopusta.

Vaikuttava ja tärkeä kirja. 

perjantai 28. lokakuuta 2011

Charlaine Harris: Verta sakeampaa

 

Olimme perheen kanssa reilun viikon syyslomalla ja tietokoneella notkuminen oli vähäistä. Lomalta paluun jälkeenkään en ole saanut kirjattua lukukokemuksia muistiin, joten nyt on useampi luettu kirja odottamassa vuoroaan.
Monien muiden tavoin olen tutustunut Sookie Stackhouseen ensin tv-sarja True bloodin kautta. Ihastuin sarjaan kovasti. Kirjoja aloin lukea suomennosten myötä. (Olen liian laiska lukeakseni englanniksi.) Aluksi vertailin lukemaani näkemääni sarjaan. Minua häiritsivät suunnattomasti erot kirjojen ja tv-sarjan henkilöhahmojen ja tapahtumien välillä. Kirjatkin olivat kuitenkin ihan vetävästi kirjoitettuja ja jatkoin lukemista. Vähitellen opin erottamaan kirjat ja sarjat toisistaan ja ajattelemman niitä erillisinä.

Tapahtumat sijoittuvat maailmaan, jossa vampyyrit ovat tulleet ihmisten tietoisuuteen japanilaisten keksittyä keinoveren. Päähenkilö Sookie on tarjoilija, jolla on telepaattisia kykyjä. Sarjan ensimmäisessä osassa Sookie tutustui vampyyrien maailmaan ja ajautui auttamaan heitä telepaatinkyvyillään. Sookie joutuu huomaamaan myös etteivät vampyyrit ole ainoita yliluonnollisia olentoja, jotka ovatkin olemassa. Verta sakeampaa on sarjan neljäs osa ja tapahtumat jatkuvat suoraan edellisen osan lopusta. Tapahtumia totisesti riittää. Joku ammuskelee seudun muodonmuuttajia ja Sookien veli on epäilyksenalaisena. Sookie sekaantuu myös ihmissusien laumanjohtajan valintaan. Samanaikaisesti seurataan myös Sookien henkilökohtaisen elämän kehitystä. Veriset tapahtumat selviävät lopuksi ja Sookie suuntaa uusiin seikkailuihin seuraavaan kirjaan.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta olen. Toisaalta Verta sakeampaa on silkkaa itseään toistavaa höttöä, toisaalta juoni kyllä vetää. Tulen todennäköisesti lukemaan sarjaa jatkossakin, mutta ei tämä kyllä suosikkeihi lukeudu.

Tein muuten mielenkiintoisen huomion. Nämä neljä lukemaani kirjaa sijoittuvat ajallisesti reilusti alle vuoden mittaiselle ajanjaksolle. Melkoista haipakkaa on Sookien elämä.



maanantai 10. lokakuuta 2011

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja& nyrjähdyksiä - Parempaa elämää



Olen seurannut Pauli Kallion käsikirjoittamaa Krampit& nyrjähdykset -sarjakuvaa kauan. Sarjalla on ollut useita piirtäjiä ja hahmot ovat kokeneet kaikenlaista vuosien varrella. Christer Nuutinen on sarjan ensimmäinen piirtäjä ja on taas jatkanut Kramppien piirtämistä. Nuutinen on piirtäjistä suosikkini. Olin innoissani huomatessani uuden albumin olevan tulossa ja odotin saavani sen käsiini.

Luettuani sen olen tyytyväinen. Tarina eteni hyvin ja piirrokset ovat hyviä. Sarjan vahvuus mielestäni on se. miten se kuvaa elämää. Ihmiset kasvavat, muuttuvat, mokailevat, rakastuvat ja eroavat. Sarja on välillä hauska, toisinaan surullinen ja joskus kantaaottava.

Alussa sarja kertoi neljästä hahmosta, kahdesta miehestä ja kahdesta naisesta. Miehet olivat ystäviä keskenään, samoin naiset. He tutustuivat ja heistä muodostui kaksi pariskuntaa. Tarinan edetessä he saivat nimet ja heidän seuraansa liittyi joukko sivuhenkilöitä. Heistä tuli Esko ja Aino sekä Risto ja Tanja. Eskon ja Ainon suhde päättyi eroon ja Aino hävisi hieman taustalle. Vuosien myötä Esko on noussut eräänlaiseksi päähenkilöksi. Edellisessä albumissa albumissa Eskolla oli nuoren opiskelijatytön Anniinan kanssa. Anniina kuitenkin jätti Eskon ja Esko vaipui masennukseen. Paremmassa elämässä Eskon elämä näyttää vihdoin valoisammalta. Muusikko Risto tekee levyä. Suhde Tanjan kanssa voi hyvin. Tanja haluaisi lapsen, mutta kaikki ei suju haaveiden mukaan. Aino pistäytyy muutaman tärkeän kerran mukana tarinassa.

Valtaosa Krampeista ja nyrjähdyksistä on ilmestynyt sivun mittaisina tarinoina eri lehdissä. Sivut ovat itsenäisiä tarinoita, mutta silti ne muodostavat kokonaisuuden. Kaikki albumit ovat hieno jatkumo. Toivon sen myös jatkuvan. Haluan tietää mitä hahmoille tapahtuu jatkossa.

Joonas Rinta-Kanto: Fok_it 2



Luen satunnaisesti Helsingin sanomia ja joskus muistan nähneeni Nyt-liitteessä näitä sarjakuvia. Albumiin törmäsin sattumoisin kirjaston sarjakuvahyllyssä. Uteliaisuudesta se tarttui matkaani.

Fok_it koostuu kolmen ruudun stripeistä. Niissä on lähinnä rujoja puhuvia päitä. Eläimetkin saavat toisinaan puheenvuoron. Ensialkuun ja yksittäin nämä vaikuttivat aika oudoilta, mutta kun silmät ja mieli tottuivat niin huomasin pitäväni näistä. Huumori on hillitöntä. Viikset, faksit ja kreisibailaaminen ovat merkittävässä osassa.

Fok_it löytyy myös netistä. Kannattaa kurkata.


perjantai 7. lokakuuta 2011

Alexander McCall Smith: Pienia ihmeitä autokorjaamolla


Pieniä ihmeitä autokorjaamolla on yhdeksäs Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii- sarjasta. Kirjastossa nämä on luokiteltu dekkareiksi. Minä en näitä oikein dekkareiksi osaa mieltää vaikka ne etsivätoimiston ympärille rakentuvatkin. Luin sarjan alkupään kirjoja ja pidin niistä. Sitten hieman tympäännyin niihin, koska ne toistavat itseään. Kirjastossa oli tyrkkyhyllyllä sarjan toiseksi uusin suomennos ja ajattelin antaa kirjalle tilaisuuden.

Kirjan tapahtumat keskittyvät botswanalaisen Naisten etsivätoimisto nro 1:n ympärille. Varsinaisia rikoksia ei kirjassa ole. Toimiston johtaja Mma Ramotswe ja apulaisetsivä Mma Makutsi selvittävän rooibosin juonnin lomassa muutamien ihmisten pulmia. Adoptoitu nainen etsii perhettään ja joku lähettää toimistoon nimettömiä kirjeitä. Etsivänaisten oma elämä tuottaa myös pulmia. Lopuksi kaikki kääntyy parhain päin.

Leppoisa kirja. Lukukokemus oli ihan miellyttävä, mutta ei näitä kyllä usein lue. Kirjailija on kirjoittanut monia muitakin sarjoja. Voisi olla kiinnostava jokus tutustua niihinkin.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Mustikkasoppa oli minulle ensimmäinen lukemani Katariina Romppaisen kirja. Luen mielelläni kevyempääkin kirjallisuutta, joten uteliaana tartuin tähän kirjaan. Kokemukset suomalaisista tämän tyylilajin kirjoista ovat olleet kovin vaihtelevia.

Lähtökohdiltaan kirja vaikuttaa tavanomaiselta. Kolmeakymmentä lähestyvä Sini-Marja, jota myös Mustikaksi kutsutaan, on sinkku, opinnot ovat jumissa ja työ tylsä hanttihomma. Perhejoulu ja sen tapahtumat saavat Sini-Marjan ajattelemaan omia lapsia. Lapselle pitäisi löytää isä ja isäehdokasta Sini-Marja alkaakin etsiä. Matkassa on kuitenkin kaikenlaisia mutkia ja Sini-Marja huomaa, ettei kaikki olekaan niin yksinkertaista.

Tärkeässä roolissa kirjassa on myös Sini-Marjan perhe: vanhemmat, kaikkitietävä isosisko ja vanhaikodissa asuva mummu. Perheenjäsenet elävät omaa elämäänsä merkittävinä hahmoina kirjassa. Varsinkin Rauha-mummu on hersyvä hahmo. Mustikkasoppaan vaikuttavat paljon myös lapsuudenperheen asetelmat ja suhtautuminen toiseen. Sini-Marjan täytyy vapautua lapsuudestaan elääkseen aikuisena.

Pidin kirjasta. Se ei ollut vain kevyttä hömppää, mutta toimi sinäkin. Kirjoitustyyli oli jotenkin ilmavaa ja samalla arjessa kiinni olevaa. Mustikkasopasta jäi minulle halu tutustua kirjailijan muuhunkin tuotantoon.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

AnnaLeena Härkösen uusin teos Onnen tunti on tarina sijaisvanhemmiksi päätyvästä pariskunnasta. Kirjan kertojalla Tuulalla on poika edellisestä liitostaan. Uuden miehensä Harrin kanssa Tuula ei voi kohdunpoiston vuoksi saada yhteistä lasta. Tuula pelkää Harrin lähtevän liitosta tämän vuoksi. Lehteä lukiessaan Tuula huomaa jutun sijaisvanhemmista. Ajatus sijaislapsista alkaa itää Tuulan mielessä. Harri ja Roope-poika suhtautuvat ajatukseen myönteisesti ja ennenpitkää pariskunta istuu sijaisvanhemmille tarkoitetulla kurssilla. Kurssin jälkeen perheeseen saapuu sijaislapsiksi sisaruspari Luke ja Venni. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan yksinkertaisesti. Tuulalla on tekemistä omien tunteidensa kanssa, muistot lapsuudesta ja oma äitisuhde vaivaavat. Vennin ja Luken aikaisemmat kokemukset vaikuttavat heihin paljon. Jonkinlaiset suhteet pitäisi pystyä luomaan myös sisarusten biologisiin vanhempiin, ennenkaikkea huostaanottoa vastustaneeseen ongelmaiseen Jonnaan.

Kirja oli nopea ja sujuva lukea. Se käsitteli vakavaa aihetta kevyesti. Härkösen vahvuus on vuoropuhelussa. Hahmojen replikointi oli välillä todella riemastuttavaa. Vanhemmuuta ja äitiyttä käsitellään kiinnostavasti. Onneksi Härkönen ei tee Tuulasta liian neuroottista ja omien kokemustensa vankia. Pidin kirjasta. Omasta mielestäni sijoitan Onnen tunnin Härkösen tuotannon kärkipäähän.

Eräs positiivinen seikka vielä. Huomioin ilolla Tuulan ja Harrin ammatit. Tuula oli ompelija ja Harrilla oli tatuointiliike. Välillä minusta tuntuu että liian monissa kirjoissa hahmot ovat akateemisia ja/tai hyväpalkkaisissa ammateissa.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Aino-Kuutamo Uusitorppa: Sä et tiedä miltä musta tuntuu

Aino-Kuutamo Uusitorpan toimittama pieni kirja tarttui mukaani kirjaston nuortenosaston uutuushyllystä. Kirjassa joukko nuoria julkisuuden ihmisiä kertoo omista nuoruuden kokemuksistaan ja ongelmistaan ja kuinka ovat niiden kanssa selvinneet. Aiheita olivat mm. kiusaaminen, masennus, ADHD, vanhemman kuolema ja avioero sekä omat rakkaussurut. Painavia aiheita. Jokaisen tarinan lopussa oli tietopaketti kyseisestä aiheesta ja ohjeita kuinka voisi toimia ja mistä voisi saada apua, jos aihe koskettaa itseä.

Minusta tämä on tärkeä kirja. Olisipa tälläinen opus sattunut omiin käsiini silloin kun itse painiskelin nuoruuden ongelmieni kanssa. Voin kuvitella sen, miten lohdullista on lukea jonkun muun kokemuksia samoista vaikeista asioista, siitä miltä ne tuntuvat ja ennenkaikkea siitä miten vaikeuksista voi selvitä. Vaikka nyt tuntuisi pahalta niin huomenna voi olla paremmin.

Harri Nykänen ja Jouni Tervo: Nokka - Kiven sisällä

Nokka - Kiven sisällä on kirja Katajanokan vankilasta. Se käy läpi vankilan historian koko sen olemassaolon ajalta. Historian lisäksi se on kuvaus elämästä vankilassa. Sanansa saavat sanoa niin vangit kuin henkilökuntakin. Vankilan arkielämän lisäksi kirjassa esitellään Nokan kuuluisia vankeja ja merkkitapauksia.

Kirja oli todella mielenkiintoinen. Minulla ei ole mitään kosketuskohtaa kirjan kuvaamiin asioihin, joten kirjaa lukiessani pääsin kurkistamaan outoon maailmaan. Se välillä nauratti ja välillä kauhistutti. Minusta kirjassa oli hyvää se miten vankilaelämää kuvattiin sekä henkilökunnan että vankien näkökulmasta.

Positiivinen lukukokemus.

Kate Jacobs: Lohturuokaa

Olen lukenut Kate Jacobsilta aiemmin Pieni lankakauppa- sarjan. Sen ensimmäinen osa oli mielestäni ihan mukava kirja. Jatko-osista en hirveästi pitänyt, mutta luin ne kuitenkin. Huomatessani Lohturuokaa-kirjan kirjaston uutuusluettelossa en ollut erikoiden innoissani, mutta uteliaisuudesta tartuin kirjaan.

Lohturuokaa kertoo TV-kokki Augusta "Gus" Simpsonista. Gus on jäänyt nuorena leskeksi ja perustanut pienen ravintolan elättääkseen tyttärensä. Sattumalta han sai tilaisuuden kokeilla kykyjään ruuanlaitto-ohjelman vetäjänä. Nyt tyttäret ovat aikuisia ja Gus on vetänyt useita menestyneitä ruokaohjelmia 12 vuoden aikana. Ohjelman katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa ja Gusin ohjelmaa uhkaa lopettaminen. Gus tekee suunnitelmia uudistaakseen ohjelmaansa. Hän päätyy tekemään suoraa lähetystä kotonaan yhdessä perheensä ja ystäviensä kanssa. Tv-kanavan pomo vaatii Gusia ottamaan ohjelmaan mukaan entisen miss Espanjan Carmenin. Gus päätyy kokeilemaan ohjelmaansa suoraa lähetystä. Lähetys kuvataan Gusin kotona ja mukana on Gusin perhettä ja ystäviä sekä Gusin vastustuksesta huolimatta Carmen. Luvassa on sotkua ja kommelluksia niin tv-ohjelman teossa kuin henkilöiden yksityiselämässä.

En hirveäsri pitänyt tästä kirjasta. Aloin miettiä mistä se voisi johtua. Kirjassa ei mikään yksittäinen kohta tökkinyt, mutta silti luin sen loppuun hieman hypellen. Monissa tämän tyylisissä kirjoissa eräänä teemana on ihmisten kasvu, henkilöy oppivat tuntemaan itsensä paremmin ja parantavat kaikintavoin elämänsä laatua. Tässä kirjassa kirjassa opettavaisuus oli ehkä hieman liian ilmeistä.

Tai sitten minä vain en ollut oikeassa mielentilassa nauttiakseni kirjasta kunnolla. Olen lukenut liian monta hömppää kirjaa peräkkäin ja nyt on aika lukea jotain ihan muuta.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

Tuija Lehtisen kirjoitustyyli on hauska ja leppeä. Lehtisen kirjojen äärellä on helppo viihtyä. Pelkän viihteen lisäksi niissä on usein myös ajattelemisen aihetta. Aikuisille suunnatut kirjat ovat hivenen kaavamaisempia kuin Lehtisen nuorten kirjat, joissa kirjailija pääsee revittelemään aiheiden puolesta laajemmalla skaalalla.

Miss Seinäruusun päähenkilö on toimittaja Rea Raunio. Rea osallistuu leikkimieliseen Miss Seinäruusu-kilpailuun ja tutustuu sen kestäessä komeaan maatilan perilliseen Marttiin. Martin vanhemmille Rea ei ole mieluinen miniä ja vuosien saatossa Rea saa sen huomata. Avioliitto Martin kanssa väljähtyy ja lopulta Rea saa kyllikseen elämästä Routakorven maatilalla. Rean uusi elämä radiotoimittajana ei suju aivan mutkattomasti. Martin ja Rean 6-vuotias poika Frans asuu vuoroviikoin vanhempiensa luona. Ex-appivanhemmat työntävät kapuloita rattaisiin parhaansa mukaan niin Fransin, Martin kuin Rean työpaikankin suhteen. Pojan ollessa Rean luona keskittyy tämä täysillä Fransiin. Muina aikoina Rea yrittää keskittyä työhönsä ja rakentamaan elämäänsä uudelleen kokoon. Miehiä kuitenkin alkaa pyöriä Rean ympärillä jalkapallovalmentajasta runopiirin vetäjään. Myös Rean menneisyydestä tutut hahmot palaavat maisemiin.

Tuija Lehtisellä on tapana kirjoittaa kirjoihinsa todella hersyviä sivuhenkilöitä. Niitä riittää myös tässä. Sivuhenkilöt elävöittävät tarinaa eivätkä onneksi riistäydy käsistä. Rea säilyy oman tarinansa päähenkilönä.

Viihdyin Miss Seinäruusun parissa. Sen maailma on arkinen ja tuttu, mutta kuitenkin sopiva todellisuuspakoon. Viihdekirjoissa päähenkilö on alle kolmekymppinen, joka etsii ensimmäistä vakavaa suhdetta tai vaihtoehtoisesti keski-ikäinen, joka muuttaa elämänsä suuntaa. Pienen lapsen äitinä Rea oli tästä kaavasta mukava poikkeus. Rean suhde poikaan sai ansaitsemansa kuvauksen ja Fransista tuli oma henkilö tarinaan.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Varjojen maassa maahisten parissa asuu Nimettömäksi kutsuttu tyttö. Hänet on löydetty kuolemaisillaan metsästä monta vuotta sitten. Nimetön ei muista entisestä elämästään mitään. Vain unissaan hän näkee välähdyksiä menneisyydestään. Unet ja kyyneleet erottavat hänet maahisista. Nimetön haluaisi muuttua maahisten kaltaiseksi, mutta toisaalta häntä polttaa halu saada tietää oma nimensä. Sattumalta Nimetön saa käsiinsä kauniin silkkitakin, jonka on täytynyt kuulua hänelle. Nyt hänen on pakko lähteä kauas ihmisten maille saadakseen tietää kuka hän oikein on johtolankoinaan silkkitakki ja kaulassaan oleva avain. Koiransa Jacobin kanssa Nimetön kohtaa matkallaan monta vaarallista ja outoa asiaa.

Pidin kirjasta. Kirjan maailma oli viehättävä ja varsinkin tarinan alkupuoli koukutti mukavasti. Minusta oli hyvä ettei tarinan maailmaa ollut selitetty liian yksityiskohtaisesti kuten monissa fantasiakirjoissa. Näin lukijan mielikuvitukselle jää enemmän tilaa. Hieman minua häiritsivät maapulliaiset, jotka muistuttivat ehkä liikaa Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären kakkiaisia.

Minun täytyy kehua vielä erikseen Kirsi Haapamäen tekemää kansikuvaa. Se sopii tunnelmaltaan kirjaan todella hyvin ja on muutenkin kaunis. Kirjan nimi on myös mielestäni hieno.

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti

Olen lukenut koko Maeve Binchyn suomennetun tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon ja osa on päätynyt ihan kiva- osastoon. Minulla ei ollut erikoisempia odotuksia tämän kirjan suhteen, mutta varasin sen kuitenkin huomatessani sen kirjaston uutuuskirjoissa.

Koko kadun kasvatti kertoo yhteisöstä. Dublinilaisen naapuruston elämän muutos käynnistyy tarmokkaan amerikkalaisen Emilyn muutettua setänsä luo. Emily järjestelykyky joutuu koetukselle, kun hänen serkkunsa Noel kuulee tulevansa isäksi. Noelilla ja Stellalla on ollut yhden yön suhde ja nyt Stella on paitsi raskaana myös kuolemassa syöpään. Samaan aikaan Noel on huomannut juovansa liikaa ja päättänyt lopettaa alkoholin käytön. Alkujärkytyksen jälkeen asiat alkavat sujua ja kadun asukkaat tarjoavat auliisti apuaan. Noelin ja Frankie-vauvan lisäksi saavat muutkin ympäristön ihmiset äänensä kuuluville. Hankaluuksia aiheuttaa epäluuloinen sosiaalityöntekijä Moira.

Kirjan henkilökaartiin kuuluu lukuisa joukko Binchyn aiemmista romaaneista tuttuja hahmoja. Joskus tälläinen voi ärsyttää, mutta nyt se lisäsi kirjan lämmintä tunnelmaa. Minusta oli mukava lukea samoista tapahtumista useiden henkilöiden kautta.

Pidin kirjasta, mutta ei nouse suosikkieni joukkoon Maeve Binchyn kirjoista. Tämä on sujuva ja mukaansatempaava kirja, joka sopii luettavaksi silloin kun haluaa paeta hetkeksi todellisuutta.

lauantai 27. elokuuta 2011

Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate

Sattuipa pitkästä aikaa käsiini kirja, joka herätti kirjoittamisen kipinän. Pyörähdän yleensä kirjastossa käydessäni myös lasten- ja nuortenosastolla. Uutuuskirjahyllystä tarttui tällä kertaa mukaani Jacqueline Kellyn Luonnonlapsi Calpurnia Tate.
Kirjan tapahtumat alkavat Teksasin helteisestä kesästä 1899. Calpurnia eli Callie Vee on melkein kahdentoista ikäinen tyttö, joka asuu vauraalla maatilalla perheensä kanssa. Callien perheessä on seitsemän lasta ja hän on keskimmäinen ja ainoa tyttö. Callie tarkkailee elämää ja luontoa ympärillään. Callien vanhin veli Harry antaa sisarelleen muistikirjan, jotta tämä voisi kirjata ylös havaintojaan. Perheessä asuva Callien yrmeä vaari kiinnittää huomionsa tytön touhuihin. Jätettyään maatilanhoidon pojalleen vaari on intohimoisen kiinnostunut luonnon tutkimisesta. Vaari alkaa opettamaan Callielle luonnontutkimusta ja tieteellistä ajattelua. Callie kulkee vaarinsa kanssa tutkimusretkillä ja lukee Darwinin Lajien syntyä. Ympäristö ei kuitenkaan oikein ymmärrä Callien kiinnostusta ja halua oppia kaikkea uutta. Callien äiti haluaisi tytöstä apulaisen itselleen ja yrittää opettaa tälle perinteisiä naisten töitä. Callie Vee pohtii ja epäilee mahdollisuuksiaan elää haluamallaan tavalla. Callien elämä ei kuitenkaa ole pelkkää luonnon tutkimista, vaan hänen elämäänsä kuuluu myös paras ystävä ja koulunkäynti. Hän seuraa myös kiinnostuneena veljiensä haparoivia askelia rakkauden poluilla. Callien ja vaarin tutkimukset saavat tunnustusta ulkopuoliselta taholta. Kirja loppuu toiveikkaasti uuden vuosisadan alkuun.

Callien tarinassa on jotain samaa viehätystä kuin monissa tyttökirjaklassikoissa. Kirjassa on lämpöä ja huumoria. Callien suhde perheeseensä ja erityisesti veljiinsä oli kuvattu hyvin. Perinteisestä historiallisesta tyttökirjasta poiketen Luonnolapsi Calpurnia Tate sisältää myös vakavampaa ainesta naisen asemasta, luonnotieteen historiasta ja vaikkapa mustien asemasta kuvaamanaan aikana.

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Ruotsalaisella pikkusaarella kunnostetaan vanhaa majakkaa. Puolalaiset rakennusmiehet löytävät umpeenmuuratusta kellarikomerosta kauan sitten kuolleen miehen. Tutkimuksissa käy ilmi, että mies ei ole kuollut luonnollisesti. Tapausta määrätään hoitamaan ensimmäisenä omana juttunaan nuori Karin Adler. Karinilla on lähtökohtanaan vain ruumiin luota löytynyt vihkisormus ja lista seudulla kadonneista ihmisistä. Tutkimuksissaan Karin huomaa ihmissuhteiden olevan joskus todella monimutkaisia ja menneiden tapahtumien ulottavan lonkeronsa vankasti nykyhetkeen. Rinnan Karinin tutkimusten kanssa seurataan tapahtumia 60-luvun alkupuolelta. Vähitellen lukijallekin valkenee mihin menneet tapahtumat ovat johtaneet.

Nähdessäni jossain maininnan tätä kirjasta ajattelin sen olevan taas jonkun uuden ruotsalaisen naisdekkaristin kirja eikä se suuremmin kiinnostanut. Koska kuitenkin olen useimmista ruotsalaisista naisdekkaristeista pitänyt, nappasin Majakkamestarin tyttären mukaani kirjaston uutuushyllystä. Minun täytyy myöntää, että kirja oli ihan positiivinen yllätys. Alussa olin hieman sekaisin kaikkien hahmojen kanssa, mutta onneksi ihmiset liittyivät lopulta kaikki tarinaan. Hahmona tapausta tutkiva poliisi Karin oli sympaattinen. Pidin myös työuupumuksesta kärsivästä Sarasta, jonka tuntemuksiin pystyin hyvin samaistumaan. Muutenkin kirjan ihmiset olivat varsin herkullisesti kuvattuja. Tapahtumat sijoittuvat saaristomaisemiin ja purjehtimisella oli oma osansa tarinassa. Näihin asioihin perehtynyt lukija saa varmasti kirjasta vielä enemmän irti kuin kaltaiseni maakrapu.

Olen muuten tehnyt kiinnostavan havainnon. Nykyisinä netti-aikoina on aivan älyttömän helppoa hakea lisää tietoa kirjoihin liittyen. Nytkin tuli perehdyttyä Marstrandin seutuun ja Pater noster- majakkaan sekä kuunneltua Evert Taubea.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Terttu Autere: Sininen hatturasia

Olipa kerran kesäkuinen päivä pienessä suomalaisessa kaupungissa 20-luvun alkuvuosina. Tästä päivästä kertoo Terttu Autereen kirja Sininen hatturasia. Kirja seuraa henkilöidensä elämää yhden päivän aikana ja muistoissa palataan myös menneisiin. Elämät ja ihmiset lomittuvat toisiinsa. Osa henkilöistä on tuttuja Autereen aiemmasta kirjasta Kirjepostia. Kirjepostista tuttuja ihmisiä vilahtelee myös ihmisten puheissa.

On mielenkiintoista päästä kurkistamaan eri ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Joidenkin mietteisiin haluaisi tutustua paremminkin ja osa jää vieraammaksi. Erityisesti kirjan naisten tarinat jäivät mieltä kaihertamaan. Haluaisin tietää mitä tapahtuu maisterinrouva Sonjalle, uskaltaako palvelustyttö Jenny lähteä ystävänsä perässä Amerikkaan kultaa vuolemaan ja mitä Holmin Maikki oikein suunnittelee.

Ajankuva tuntuu uskottavalta. Se tulee hyvin ilmi pienistä yksityiskohdista. Yhteiskunta ja ihmisten asenteet käyvät ilmi henkilöiden mietteissä ja kokemuksista.

Sininen hatturasia oli oikein miellyttävä lukukokemus. Pidin Autereen tavasta kuvata hahmojaan myötätuntoisesti ja lämmöllä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tuula-Liina Varis: Ihmisen paikka - kirjoituksia 2000-luvulta

Niin sitä aikoo kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta toisin käy. Tämäkin teksti on lojunut keskeneräisenä viikon, muta nyt on aikaa viimeistellä se. Lukenutkin olen joten uusia kirjoituksia on luvassa. Ainakin jos pääsen koneelle rauhassa kirjoittamaan. Harvemmin luen kolumneja kovin ajatuksella. Jos sellainen lukemassani lehdessä on, saatan tekstin silmäillä läpi. Kolumnit ovat usein hetkeen sidottuja ja pyrkivät lähinnä huvittamaan ihmisiä. Siltä ainakin tuntuu. Kirjaston palautushyllyssä silmiini sattui tämä kirja. Olen lukenut aiemmin Tuula-Liina Variksen kirjoja ja pitänyt niistä. Tämän kirjan olemassaolosta minulla ei ollut mitään tietoa ja uteliaana nappasin sen mukaani. Tuula-Liina Varis on vuosien saatossa kirjoittanut kolumneja moniin lehtiin. Tähän kokoelmaan on valittu tekstejä vuosilta 2000-2006. Esipuheessa Varis kertoo muokanneensa sekä yhdistelleensä kirjoituksia paremman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kolumnien aihepiiri vaihteli ihmissuhteista kirjallisuuteen, kirjoittajan omasta elämästä yhteiskuntaan. Tekstiä oli ilo lukea. Niissä oli sisältöä niin muodon kuin ajatuksen puolesta. Minulle tuli tunne etten ole hetkeen aikaan lukenut yhtä älykästä tekstiä. Moni kirjoitus sai minut ajattelemaan asioita eri kantilta kuin aiemmin. Ja sehä lienee yksi kolumnien tarkoituksista.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Uusi alku

Yli vuosi on kulunut edellisestä kirjoituksesta. Toisten blogeja olen kyllä seuraillut melko säännöllisesti. Viime talvena kadotin johonkin haluni kirjoittaa. Lukeminenkin on välillä takkuillut. Minusta on tuntunut siltä etten pysty keskittymään mihinkään. Nyt kuitenkin vanha halu kirjoittamalla jäsentää omia ajatuksiaan on palannut. Sormenpäitä on jo jonkun aikaa poltellut halu kirjoittaa.

Lukeminen on ollut olennainen osa minua niin kauan kuin olen lukea osannut. Kirjottamalla lukemisesta ja kirjoista niistä saa tietyllä tapaa enemmän irti. Lähiympäristössäni on paljon ihmisiä, joiden mielestä lukeminen on täysin joutavaa ja turhaa. Osaltani haluan tällä blogilla vakuuttaa myös itselleni, että lukeminen ei ole pelkkää ajanhukkaa. Haluan, että lukemisestani jää joku konkreettinen jälki.


Mietin myös aivan uuden kirjablogin aloittamista, mutta päädyin jatkamaan tätä vanhaa. En halunnut hylätä näitä aiempia kirjoituksia.

Kirjablogien maailma on tullut kirjoitustaukoni aikana monipuolisemmaksi ja sosiaalisemmaksi. Muutosta on ollut mielenkiintoista seurata. Toivottavasti tämä oma blogini solahtaa muiden joukkoon. En osaa hienosti analysoida lukemaani ja tarkoitukseni on kuitenkin kirjoittaa ennenkaikkea itselleni. Toivon kuitenkin rohkaistuvani kommentoimaan enemmän muiden kirjoituksia. Haluan jakaa lukukokemuksia ja tuntea etten ole aivan outo otus kirjapinoineni.