maanantai 23. heinäkuuta 2012

Paco Roca: Ryppyjä



Emilio on 72-vuotias entinen pankinjohtaja. Hän ei enää pärjää yksin kotonaan joten hänen lapsensa toimittavat hänet vanhainkotiin. Sopeutuminen uuteen ympäristöön ei suju kivuttomasti. Huonetoveri Miguel opastaa Emiliota talon tavoille. Yhdessä Miguelin ja ruokapöydän vierustoveri Antonian kanssa Emilio päättää pistää kampoihin vanhuuden vaivoille ja pelottavalle yläkerralle, jonne joutuvat eniten apua tarvitsevat.

Ryppyjä on lempeä ja humoristinen sarjakuva Alzheimerin tautiin sairastuneesta vanhasta miehestä. Paco Roca kuvaa uskottavasti ja myötätuntoisesti Emilion elämää ja taudin etenemistä. Ystävyyden arvo vanhuudessakin tuodaan hyvin esille. Vanhainkodin arkiset rutiinit saavat myös osakseen osuvan kuvauksen.

Olen ollut töissä terveyskeskuksen dementiaosastolla ja pahasti dementoitumisen ajatus on tuntunut välillä hyvin ahdistavalta. Edelleenkään en haluaisi dementiaa itselleni. Ryppyjä onkin hyvin lohdullista luettavaa. Se muistuttaa myös vanhalla ihmisellä olevan ihmisarvonsa ja oikeutensa. Nykyhetken katoaminen voi olla myös lempeä kohtalo.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys


Jennifer Eganin Aika suuri hämäys koostuu monesta palasesta, joissa hypellään paikasta, ajasta ja henkilöistä toisiin. Keskeisinä hahmoina ovat levytuottaja Bennie ja tämän assistenttina toiminut Sasha. Ihmiset ja tapahtumat linkittyvät jompaan kumpaan heistä jollakin tavoin. Ajallisesti tarinoissa liikutaan 1970-luvulta 2020-luvulle. Musiikkibisnes on mausteena useassa jutussa pääpainon ollessa ihmisten välisissä suhteissa.

Pidin kirjasta. Osa kirjan jutuista oli melko mielenkiinnottomia ja osa hyvinkin kiehtovia. Yhdessä ne muodostivat varsin viihdyttävän keitoksen. Vaatii taitoa kirjoittaa tälläinen kirja ilman, että se on pelkkää taiteellista sanahelinää tai puuduttavaa toistoa. Pidin siitä, miten lukiessani sain itse yhdistellä henkilöita ja tapahtumia keskenään. Tyylien kirjo toi lisäiloa lukemiseen.

Tällä osallistin So American-haasteen osioon Modern Women Writers.

S. J. Watson: Kun suljen silmäni



Edellisestä kirjoituksesta onkin huomaamatta vierähtänyt aikaa. Molemmat siskoni ovat käyneet kylässä. On rokattu ja käyty rippijuhlissa. On vietetty aikaa mökillä ja kotona. On eletty kesäelämää. Lisäksi olen kaivanut pitkästä aikaa värit ja siveltimet esille. Lukeminen on ollut mukana koko ajan, mutta tänne asti en ole saanut kokemuksia puretuksi.

Kirjan alussa Christine herää oudossa huoneessa vieraan miehen vierestä. Peilikuva näyttää vanhan naisen vaikka mielestään Christine on kahdenkymmenen. Vieras mies kertoo olevansa Christinen aviomies Ben ja Christinen kärsivän muistinmenetyksestä jouduttuaan onnettomuuteen kauan sitten. Hän pystyy muistamaan vain samana päivänä tapahtuneet asiat varhaisimpia muistikuvia lukuunottamatta. Syvän unen aikana uudet muistot katoavat. Christine yrittää tottua ajatukseen. Benin lähdettyä töihin hän jää yksin kotiin. Tohtori Nash soittaa Christinelle ja kertoo hoitavansa tätä. Tohtori kertoo Christinen pitävän päiväkirjaa. Päiväkirjan lukeminen paljastaa Christinelle lisää uusia ja pelottavia asioita. Sen etusivulla lukee suurin kirjaimin: Älä luota Beniin. Miksi rakastavaan aviomieheen ei voisi luottaa ja kuka on salaperäinen tohtori? Christinen on selviydyttävä aina uudesta päivästä ja aloitettava joka aamu uudestaan. Vähitellen hän huomaa mieleensä palautuvan uusia muistikuvia, mutta voiko niihinkään enää luottaa vai ovatko ne vain mielen harhaa?

Kun suljen silmäni on eräs niistä kirjoista, joita tuskin olisin lukenut ilman blogikirjoituksia. Se on välillä hyytävän kylmäävä, ahdistava ja jännittävä. Lukemista oli vaikea keskeyttää. Halusin tietää mitä Christinelle oli tapahtunut. Jossain vaiheessa arvasin jutun juonen, mutta silti kirja piti imussaan loppuun asti. Ajatus omien muistojen menettämistä tuntuu karmivalta. En haluaisi joutua sellaiseen tilanteeseen.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä


Espanjalainen kirjallisuus on minulle vierasta. Don Quijoten lisäksi ei mieleeni tullut aluksi muuta, mutta muistin sitten lukeneeni ainakin Manuel Vázquez Montalbánin Pepe Carvalho-dekkareita. Dekkaririntamalla pysytään espanjalaisuuteen tutustuessa.

Antonio Hillin Kuolleiden lelujen kesässä liikutaan Barcelonassa. Argentiinalaissyntyinen komisario Héctor Saldago on ollut pakkolomalla pahoinpideltyään ihmiskauppaan sotkeutuneen noitatohtorin. Tutkimukset tapauksen johdosta ovat vielä käynnissä, joten Saldagon pomo työntää tälle pienen rutiinijutun. Rikkaan perheen poika oli pudonnut ikkunasta kotibileiden jälkeen. Tapaus oli jo luokiteltu onnettomuudeksi. Pojan äiti halusi kuitenkin vielä tarkempia tutkimuksia. Perhe tunsi poliisipäällikön ja tämä suostui tutkimukseen. Saldago alkaa selvitellä muutaman alaisensa kanssa pojan kuolemaa. Vähitellen pojan ystävien kertomuksista paljastuu pieniä ristiriitaisuuksia ja Saldago alkaa epäillä tapauksen olleen jotain muuta kuin onnettomuus. Samaan aikaan pahoinpidellyksi joutunut noitatohtori katoaa ja Saldago löytää outoja itseään ja perhettään uhkaavia viestejä. Avain kuolleen pojan tapahtumiin näyttäisi löytyvän kaukaa menneisyydestä, mutta oman osansa tapahtumiin tuovat kosto, huumekauppa, katolinen kirkko, ihmiskauppa, pedofilia, rahan himo ja rikkaiden etuoikeutettu asema.

Pidin tästä kirjasta. Ensiksi juoni oli mainio, kiero, yllätyksellinen, mutta silti mahdollinen. Olin muutamaan otteeseen varma tapahtumien kulusta, mutta hyvin kirjailija onnistui pyörittämään lukijaa. Pidin myös Hillin ihmiskuvauksesta Tapahtumiin sekaantuneet ihmiset olivat todellisen tuntuisia. Héctor Saldago päähenkilönä oli sopivan ristiriitainen ja omaa kiinnostavan taustan. Saldagon alaiset nuori naispoliisi Leire Castro ja ylikonstaapeli Martina Andreu olivat eläviä hahmoja. Luen mielelläni dekkareissa rikosta tutkivien henkilöiden yksityiselämästäkin. Usein sen osuus on kuitenkin liian suuri. Kuolleiden lelujen kesässä sitä oli juuri sopivasti. Se maustoi ja hivenen kevensi synkkää rikosjuonta. Rikostutkijoiden yksityiselämästä jäi useita langanpäitä solmimatta mikä herättää halun lukea myös hahmojen myöhemmistä vaiheista.

Kuolleiden lelujen kesä on Antonio Hillin esikoiskirja. Tämän ollessa näin myönteinen lukukokemus, jään innolla odottamaan mahdollista jatkoa.

Kuolleiden lelujen kesä osallistuu Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen osioon Espanja.

Turkka Hautala: Kansalliskirja


En ole aikaisemmin lukenut Turkka Hautalan kirjoja. Nimeen olen törmännyt ja viime aikoina varsinkin blogikirjoituksiin Kansalliskirjasta. Kansalliskirja oli kirjaston uutuushyllyssä ja uteliaana sen lainasin.

Kansalliskirja sisältää viitisenkymmentä parin sivun mittaista juttua. Jutuissa sanansa saa ilmoille lukuisa joukko suomalaisia. Tyylien kirjo on laaja. Välillä ollaan humoristisia, välillä traagisia, välillä arkisia ja välillä elämän käännekohdissa. Lukijana välillä hymyilin, samaistuin, yllätyin ja jopa liikutuin. Tunnistin hahmoista ja jutuista monia tuttuja juttuja, mutta olin myös eri mieltä.

Kuin kirjan kahdessa otteessa. Osa jutuista olisi voinut nousta paremmin esiin hitaammalla lukutahdilla. Välillä ajattelin myös, että näissä oli jo paljon ennenkin sanottua. Pidin Kansalliskirjasta kuitenkin paljon. Se herätti kiinnostuksen myös Hautalan muihin kirjoihin.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Bill Laws: 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa


50 kasvia jotka muuttivat maailmaa on mielenkiintoinen sekoitus kasvien ja ihmisten historiaa.Olen lueskellut kirjaa pitkin kesää ja nautiskellut. Pidän sekä historiasta että kasveista, joten kirjaston hyllystä tämä pomppasi silmiini heti.

Kasvit luokitellaan ravintokasveiksi, lääkekasveiksi, muiksi hyötykasveiksi ja kauppakasveiksi. Moni kasvi on tietysti useampaa lajia. Kasveista esitellään alkuperä, käyttötapoja, leviäminen eri maihin ja paljon muuta. Kasveihin liittyvää mytologiaa käydään läpi ja esitellään niiden käyttöä taiteessa. Kiinnostavinta on kuitenkin kasvien liittyminen ihmisten historiaan. Kasvit ovat aiheuttaneet sotaa ja nälänhätää ja toisaalta ne ovat pelastaneet ihmishenkiä. Kirja tarjoaa lukijalle tietoa ja ihmetyksen aihetta. En esimerkiksi tiennyt mikä vaikutus ananaksella on ollut kasvihuoneviljelyn kehittymiseen tai osannut ajatella sokeriruo'on viljelyn vaikutusta orjakauppaan.

50 kasvia jotka muuttivat maailmaa on mielenkiintoinen kirja. Minusta nauttiakseen tästä kirjasta ei tarvitse olla erityisen kiinnostunut kistoriasta tai kasvitieteestä. Riittää, että on kiinnostunut tarinoista.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Maria Gripe: Varjojen lapset


Berta on palannut kotiin Rosengåvassa vietetyn kesän jälkeen. Hän sai selville totuuden Arildin ja Rosildan äidin kuolemasta ja joutui lähtemään pois ettei paljastaisi tietoaan muille. Carolin jäi linnaan Carlin osassa tietämättä syytä Bertan äkilliseen lähtöön.

Elämä kotona ja koulussa saa kesän tuntumaan Bertasta unennäöltä. Hän keskittyy rippikouluun ja uuteen ystäväänsä Ingeborgiin. Carolin lähettelee elonmerkkinä itsestään kirjeitä. Rosengåvan nuoret ovat matkustaneet Pariisiin tapaamaan isäänsä ja Carl on pyydetty mukaan. Kevään tultua he palaavat Ruotsiin. Rosengåva kutsuu myös Bertaa. Berta on tukahtua kantamiensa salaisuuksien taakan alle, mutta ei voi vastustaa linnan salamyhkäistä houkutusta. Kesän kuluessa Carolin joutuu kertomaan oikean sukupuolensa. Suuri tulipaloyö paljastaa lopulta linnan salaisuudet ja Berta voi huokaista helpotuksesta. Carolinin kohtalo kietoutuu yhä tiukemmin Rosengåvan ympärille.

Rosengåva ei tässä kirjassa ole ainoana tapahtumapaikkana. Berta elää merkittäviä hetkiä kotonaan ja oman perheensä parissa. Muistissani Bertan rippikouluaika ja ystävyys Ingeborgiin oli vieläkin isommassa osassa kuin ne lopulta olivatkaan. Rosengåvan elämästä Berta saa tietoa enimmäkseen toisten kirjeistä ja välillä hän ei tiedä ollenkaan mitä toiset tekevät ja ajattelevat. Kirjan loppupuolella Berta vierailee Rosengåvassa useita kertoja, mutta ei kuitenkaan enää joudu niin linnan ilmapiirin lumoamaksi kuin aiemmin.

Varjo-sarja on kiehtova sekoitus mennyttä aikaa ja salaisuuksia. Se on myös Bertan kasvukertomus. Ensimmäisessä osassa Berta oli hyvinkasvatettu porvaristyttö, joka uskoi aikuisten kertomaan maailmaan. Carolin sai Bertan silmät avautumaan yhteiskunnan epäkohdille. Berta oli kuitenkin helposti muiden pyöriteltävänä, mutta vähitellen hän oppii ajattelemaan itse, luottamaan itseensä ja hyväksymään muut ihmiset ja itsensä sellaisina kuin ovat.

Varjojen lapset sitoo yhteen Salaisuus varjossa- ja ...ja metsän valkeat varjot-kirjoissa alkaneen salaisuuksien verkon. Elämä kuitenkin jatkuu ja niin myös kirjasarja. Sarjan viimeisessä osassa Carolin saa puheenvuoron. Kirja on odottamassa minua hyllyssä, mutta tunnen tarvetta irrottautua välillä tästä maailmasta ja lukea jotain ihan muuta.

Maria Gripe: ...ja metsän valkeat varjot


Varjo-sarjan ensimmäisessä osassa Carolin tuli sisäköksi Bertan kotiin. Tytöt ystävystyivät ja Berta sai selville salattuja asioita Carolinin taustasta. Eletään kesää 1912. Berta ja Carolin haluavat tutustua kunnolla toisiinsa ja vahvistaa välillään olevaa sidettä. He saavat ajatuksen hakeutua yhdessä jonnekin yhdessä palvelukseen. Berta huomaa lehdessä ilmoituksen, jossa haetaan kahta nuorta kaksosten seuralaisiksi Rosengåvan linnaan. Berta vastaa ilmoitukseen ja pettyy kuultuaan linnaan haettavan  tyttöä ja poikaa. Carolin lupaa järjestää asian. Työpaikka järjestyy. Matkalla linnaan Bertalle valkenee, että Carolin aikoo esittää poikaa, Carlia. Carolin on ennenkin turvautunut Carlin rooliin saadakseen poikana enemmän liikkuma-alaa.

Rosengåvan linna on lumoava, mutta synkkä paikka. Linnan nuoret, haaveellinen nuorukainen Arild ja taiteellinen ja mykkä Rosilda ovat viettäneet linnassa eristynyttä elämää. Heidän isänsä asuu ulkomailla ja heidän äitinsä on hukuttautunut lasten ollessa pieniä. Berta ja Carolin tuovat raikkaan tuulahduksen linnaan. Tytöt joutuvat kiedotuiksi linnan salaperäiseen ilmapiiriin. Carolin valloittaa kaikki Carlina. Berta tuntee välillä jäävänsä muiden jalkoihin. Tietoisuus salaisuuksista painaa hänen mieltään. Linna kätkee ympäristöönsä useita salaisuuksia ja tarkkavainen Berta huomaa pohtivansa niitä yhä enemmän.

Salaisuus varjossa oli salaisuuksistaan huolimatta melko realistinen ja yhteiskunnallinenkin kirja. ... ja metsän valkeat varjot sukeltaa syvälle kummitustarinoihin ja romantiikkaan. Tapahtumat ja hahmot olivat välillä uskomattomia. Niitä kuitenkin seurattiin Bertan silmin. Berta järkevänä ja välillä alemmuudentuntoisena ja epävarmana on hyvin aito hahmo. Berta vertaa itseään Caroliniin ja pelkää jäävänsä tälle häviölle muiden silmissä. Samalla hän haluaa vahvistaa itsensä ja Carolinin suhdetta. Berta ei halua ratkoa arvoituksia, mutta joutuu kuitenkin kantamaan toisten salaisuuksien taakkaa.

Rosengåva lumosi minutkin. Muistin lukiessani yllättävän hyvin kirjan tapahtumat, mutta se ei haitannut elämystä. Lukukokemus oli tälläkin kerralla hyvin vahva.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Rebecca Miller: Pippa Leen yksityiset elämät


Pippa Lee on viisikymppinen kotirouva. Hän naimisissa itseään huomattavasti vanhemmen kirjankustantaja Herbin kanssa. Parikunnan lapset ovat aikuistuneet ja muuttaneet pois kotoa. Herbillä on ollut muutama sydänkohtaus ja hän päättää muutta eläkeläisyhteisöön ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Uusi elämä aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia kummallekin. Pippa reagoi muutokseen alkamalla kävellä unissaan. Huolella rakennettu täydellisen vaimon rooli alkaa rakoilla. Takaumajaksossa palaamme Pippan lapsuuteen ja nuoruuteen. Pippa oli pastori-isänsä ja äitinsä kuopus neljän pojan jälkeen. Laihdutuslääkkeestä riippuvainen äiti palvoi ja hallitsi tytärtään. Teini-ikäinen Pippa kapinoi perhettään vastaan suhteella opettajaansa ja karkaamalla kotoaan. Huumehöyryinen elämä johdatti Pippan erään taiteilijan rakastetuksi. Eräissä juhlissa Pippa tapaa Herbin. Molemminpuolinen kiinnostus johtaa suhteeseen. Herb om kuitenkin naimisissa, mikä johtaa tragediaan. Pippa tuntee syyllisyyttä tapahtumista ja samalla kiitollisuutta Herbiä kohtaan päästyään eroon entisestä elämästään. Palaamme jälleen nykyhetkeen. Pippa ja Herb käsittelevät uutta elämäänsä omilla tavoillaan. Pippa tutustuu naapureihinsa ja erityisesti heidän eron myötä kotiin muuttaneeseen poikaansa ja menemällä keramiikkakurssille. Herbillä on oma tapansa vastustaa kuolemanpelkoaan. Tapahtumat kärjistyvät ja vaativat ratkaisua. Pippalla on edessään monia mahdollisuuksia joista valita.

Pidin tästä kirjasta. Rebecca Miller kuvaa hyvin elämässään toisten mukana ajelehtinutta Pippaa ja kuinka hän lopulta päätyy miettimään kuka oikein on ja tekemään omia ratkaisuja. Kirjasta voimme seurata miten elämässä pienet tapahtumat voivat johtaa toisiin tai olla myös johtamatta. Minua miellytti myös ratkaisu, jossa nykyhetkestä kirjoitettiin kolmannessa persoonassa ja takaumajaksossa oli minäkertoja.


Rebecca Miller on ohjannut kirjastaan saman nimisen elokuvan. Kirjan tunnelma ei jättänyt rauhaan. Halusin nähdä miten kirjan tarina oli siirretty valkokankaalle. Vuokraamon hyllyssä huomasin dvd:n. Olen hieman epäileväinen kirjoista tehtyjä elokuvia kohtaan. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti. Tapahtumia oli hieman pelkistetty, mutta ei typistetty liikaa. Samoin henkilöhahmoja. Kirjassa takaumajakso oli sijoitettu oli sijoitettu omaan osaan kirjan keskelle ja elokuvassa takaumat oli ripoteltu nykyhetken tapahtumien väliin. Ratkaisu oli toimiva. Pidin siitä miten menneisyys, nykyisyys ja Pippan unijaksot vaihtelivat saumattomasti. Pippaa esittävä Robin Wright Penn sopi hyvin vanhemman Pippan osaan.

Pippa Leen yksityiset elämät osallistuu So American-haasteen osioon Modern Women Writers

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ester Ahokainen: Pirkko päättää


Olen aina tuntenut viehtymystä vanhoihin nuortenkirjoihin. Kirpputoreilta mukaani tarttuu usein kiinnostavia löytöjä. Ester Ahokaisen Pirkko päättää on vuodelta 1953 ja julkaistu Tammen tyttöjen sarjassa. Ester Ahokainen oli opettaja ja lastenkirjailija. Hänen tuotannossaan on paljon runoja ja näytelmiä erityisesti koulukäyttöön.

Pirkko on ylioppilasneitonen, joka kirjoittaa kokemuksistaan serkulleen Sirpalle. Pirkko ei tiedä mitä elämässään tekisi. Sattumalta Pirkko päätyy kansakoulunopettajan viransijaiseksi tiettömän taipaleen taakse pieneen savolaiskylään. Opettajan työhön liittyy monenlaisia kommelluksia. Työ ei myöskään ole pelkkää opettamista vaan Pirkko joutuu niin kummitädiksi kuin velkakirjan laatijaksi. Onneksi samassa koulussa on myös kokeneempi opettaja Maija, joka auttaa Pirkkoa alkuhankaluuksista. Opetustyö alkaa sujumaan ja Pirkko huomaa löytäneensä oman alansa. Joulun jälkeen koululle tulee Maijan sijaiseksi nuori Pauli. Pauli on myös epäpätevä ja nuoret alkavatkin suunnitella yhteisiä opintoja.

Pirkko päättää on humoristinen kuvaus opettajan työstä. Elämää savolaiskylässä kuvataan myös huumorilla. Kyläläisiä ei kuitenkaan laiteta ilkeämielisesti naurunalaisiksi. Opettajan asema uusia tuulia maaseudulle tuovana hahmona tulee myös hyvin esille. Pirkko joutuu huolehtimaan väliaikaisesti kummipojastaan. Vauvasta huolehtiminen saa Pirkon ajattelemaan myös äitiyttä entistä arvostavammin.

Nykysilmin Pirkon elämä näyttää hyvin ihanteelliselta. Humoristisuus pehmentää kuitenkin lukukokemusta ja tekee siitä oikeasti kiinnostavan.

Olen joskus miettinyt sitä, että aikaisemmin on julkaistu paljon eri ammatteja esittelevää nuortenkirjallisuutta. Sairaanhoitajaromaanit tulevat tietysti ensimmäisinä mieleen, mutta muistelen lukeneeni myös mm. sihteereistä, lentoemännistä, emäntäkoululaisista, kosmetologeista, apteekkiapulaisista ja televisiokuuluttajista. Olisiko työelämää kuvaavalla nuorille suunnatulla kirjallisuudella kiinnostuneita lukijoita nykypäivänä ja onko sitä?

Carol Shields: Pikkuseikkoja


Carol Shieldsin ensimmäisen romaanin päähenkilö on neljääkymmentä lähestyvä Judith Gill. Judith on naimisissa kirjallisuudentutkija Martinin kanssa. Parilla on kaksi teini-ikäistä lasta. Judith kirjoittaa elämäkertoja ja haaveksii kaunokirjallisuudesta. Perhe on viettänyt vuoden Englannissa Martinin työn vuoksi. Sopeutuminen kotimaahan on hyvässä vauhdissa.

Judith on hivenen tyytymätön elämäänsä. Hän tutkailee ihmisiä ympärillään, miestään, lapsiaan ja ystäviään. Ihmisistä paljastuu uusia asioita eikä pitkäänkin jatkuneen tuttavuuden jälkeen voi sanoa tuntevansa toista ihmistä. Judith ja Martin liikkuvat kirjallisissa piireissä ja kirjallisuudesta on paljon puhetta. Judith päättää kirjoittaa romaanin, mutta kirjoittaminen takkuaa. Ystäväpiiriin kuuluvan kirjailijan romaanista Judith löytää jotain tuttua. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta elämän suurista asioista tulee pieniä ja pienistä suuria.

Pidin Pikkuseikoista. Shieldsin kirjoitustyylissä on jotain joka vetoaa minuun. Päähenkilö Judith tuntui ennakkoluulossaan ja ajatuksissaan välillä ärsyttävältä, mutta myös hyvin todelta hahmolta.

Judith kirjoittaa elämäkertaa Susanna Moodiesta. Nimi kuulosti jostain tutulta. Tutkailin asiaa netistä. Moodie on kanadalainen kirjailija 1800-luvulta. Shieds on itsekin kirjoittanut Moodiesta. Mielenkiintoinen yhteys löytyi myös Margaret Atwoodiin ja Nimeltään Grace-teokseen.