maanantai 23. heinäkuuta 2012

S. J. Watson: Kun suljen silmäni



Edellisestä kirjoituksesta onkin huomaamatta vierähtänyt aikaa. Molemmat siskoni ovat käyneet kylässä. On rokattu ja käyty rippijuhlissa. On vietetty aikaa mökillä ja kotona. On eletty kesäelämää. Lisäksi olen kaivanut pitkästä aikaa värit ja siveltimet esille. Lukeminen on ollut mukana koko ajan, mutta tänne asti en ole saanut kokemuksia puretuksi.

Kirjan alussa Christine herää oudossa huoneessa vieraan miehen vierestä. Peilikuva näyttää vanhan naisen vaikka mielestään Christine on kahdenkymmenen. Vieras mies kertoo olevansa Christinen aviomies Ben ja Christinen kärsivän muistinmenetyksestä jouduttuaan onnettomuuteen kauan sitten. Hän pystyy muistamaan vain samana päivänä tapahtuneet asiat varhaisimpia muistikuvia lukuunottamatta. Syvän unen aikana uudet muistot katoavat. Christine yrittää tottua ajatukseen. Benin lähdettyä töihin hän jää yksin kotiin. Tohtori Nash soittaa Christinelle ja kertoo hoitavansa tätä. Tohtori kertoo Christinen pitävän päiväkirjaa. Päiväkirjan lukeminen paljastaa Christinelle lisää uusia ja pelottavia asioita. Sen etusivulla lukee suurin kirjaimin: Älä luota Beniin. Miksi rakastavaan aviomieheen ei voisi luottaa ja kuka on salaperäinen tohtori? Christinen on selviydyttävä aina uudesta päivästä ja aloitettava joka aamu uudestaan. Vähitellen hän huomaa mieleensä palautuvan uusia muistikuvia, mutta voiko niihinkään enää luottaa vai ovatko ne vain mielen harhaa?

Kun suljen silmäni on eräs niistä kirjoista, joita tuskin olisin lukenut ilman blogikirjoituksia. Se on välillä hyytävän kylmäävä, ahdistava ja jännittävä. Lukemista oli vaikea keskeyttää. Halusin tietää mitä Christinelle oli tapahtunut. Jossain vaiheessa arvasin jutun juonen, mutta silti kirja piti imussaan loppuun asti. Ajatus omien muistojen menettämistä tuntuu karmivalta. En haluaisi joutua sellaiseen tilanteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti