sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Hanna Koljonen: Syliinvaellus Intiaan




Hanna Koljosen Syliinvaellus Intiaan kertoo värikylläisen tarinan minulle oudosta asiasta.  Päähenkilö Hanna on ollut kiinnostunut monenlaisista asioista. Erään kerran hän lähtee katsomaan Äiti Ammaa nähdäkseen mistä on kyse. Amman halaus muuttaa Hannan maailman. Syliinvaellus Intiaan kertoo tästä muutoksesta ja Hannan matkasta Intiaan Äiti Amman ashramiin ja kokemuksista siellä.

Minulle uskonnollisuus on ollut aina jotenkin vieras asia. Se on tietyllä tavalla kiehtonut minua ja olen yrittäny perehtyä ilmiöön. Uskonnollisen vakaumuksen omaavat ihmiset tuntuvat saavan paljon lohtua siitä. Koljonen kuvaa minusta Amman tuomaa levollisuutta ja rauhaa kauniisti. Mieleeni hiipii jopa pieni kateuden häive tästä tunteesta.

 Ihastuin myös Koljosen värikkääseen akvarellitekniikkaan.

Sari Luhtanen: Kaikkea kaunista


Suhtauduin Sari Luhtasen kirjaan Kaikkea kaunista hieman pelonsekaisesti. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta tällä kertaa yllätyin positiivisesti.

Kauneushoitolaa pitävä Anna suhtautuu intohimoisesti kauneuteen. Hän on tehnyt kauneudesta työnsä ja nyt vuosien uurastus on saamassa palkkion. Annan kauneushoitola on ehdolla Vuoden spaksi suuren naistenlehden kilpailussa. Anna on kihloissa komean ja menestyneen Akin kanssa. Elämä on lähes täydellistä. Riitasointu Annan elämässä on omalaatuinen ja vanheneva isä tuttavineen. Annan kauniiseen maailmaan ilmaantuu kuitenkin säröjä. Suuren romahduksen myötä Anna oppii arvostamaan muutakin kuin pintaa ja toteaa kauneutta löytyvän yllättävistäkin paikoista.

Sari Luhtanen oli onnistunut kirjoittamaan tasapainoisen ja viihdyttävän hömppäromaanin. Hattaran höttöisyyden lisäksi siinä oli muitakin makuja ja ennenkaikkea iso ripaus huumoria.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Tuntemattomat tyttökirjat-haaste


Vuosi sitten Sinisen linnan Maria käynnisti Tuntemattomat tyttökirjat -haasteen. Haasteessa oli tarkoituksena lukea tunnettujen kirjailijoiden vähemmän tunnettuja tyttökirjoja. Innostuin haasteesta ja lähdin mukaan. Tämä haaste taisikin olla ensimmäinen lukuhaaste, johon lähdin mukaan.

Luin vuoden aikana viisi haasteeseen sopivaa kirjaa.
Vanhat nuortenkirjat ovat kiehtoneet minua aina. Vietin lapsena kesälomilla paljon aikaa maalla mummolassa. Maalaiskylän kirjasto tarjosi luettavkseni paljon kirjoja, jotka kaupungissa olivat jo siirretty varastoon. Luin tyttökirjoja toki kaupungissakin. Luin oikeastaan jo lapsena paljon, enkä ole lukemista vähentänyt monien muiden tavoin vähentänyt myöskään aikuisena. Jossain vaiheessa jätin nuortenkirjojen lukemisen vähemmälle. Se ei oikein mielestäni sopinut täysi-ikäiselle. Sittemmin olen palannut kirjastossa myöskin lasten- ja nuortenosastoille. Luen paljon uudempaakin nuortenkirjallisuutta, mutta vanhoilla tyttökirjoilla on oma sijansa sydämessäni. Vanhoihon ns. poikakirjoihin en ole niinkään palannut.

Haaste oli oikein antoisa. Olen kiinnostuneena lukenut muiden osanottajien kokemuksia ja löytänyt niistä monia tuttuja kirjoja, mutta myös uusia kiinnostavia nimiä. Marialle iso kiitos tästä kaikesta.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt


Olen lukenut alunperin vuonna 1911 julkaistun Jean Websterin St. Ursula-koulun tytöt lukuisia kertoja ehkä joskus kymmenen korvilla. Pidin myös myös saman kirjoittajan Setä Pitkäsäärestä ja Parhaasta vihollisesta, mutta tämä oli ehdoton suosikkini. Pidin muistakin sisäoppilaitosjutuista. Päällimmäisin muistikuvani kirjasta oli, että se on hauska. Tyttökirjoja olen lueskellut myös nyt aikuisena, mutta St. Ursula-koulun tyttöjen lukemisesta on aikaa. Kirja on kummitellut mielessäni luettuani kirjailijasta Saran kirjoista. En kuitenkaan ole sitä kirjastosta muistanut etsiä. Joku aika sitten törmäsin kirjaan kirjaston vaihtohyllyssä tähän kirjaan samalla kannella kuin se lapsena lukemani kirja ja mukaanhan se lähti.

St. Ursula-koulun tyttöjen päähenkilö on Patty yhdessä parhaiden ystäviensä Priscillan ja Connyn kanssa. Kirjan tapahtumat kertovat tyttökolmikon viimeisestä vuodesta maineikkaassa tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Vuoteen mahtuu monenlaisia kommelluksia. Koulussa tyttöje kannustetaan tervehenkiseen elämään ja myös tutustumaan yhteiskunnallisiin asioihin. Koulun oppiaineisiin kuuluvat tanssin ja ranskan lisäksi myös geometria ja latina. Kepposten lisäksi tytöt ovat myös kiinnostuneita kouluaineista. Kiinnostus romantiikkaan heräilee myös tyttöjen mielessä.

Pelkäsin hieman lukemista aloittaessani kirjan. Pelkäsin vanhan viehatyksen kadonneen. Tapahtumat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni, mutta tempauduin kuitenkin tapahtumiin mukaan. Tarkkailin kirjaa kuitenkin eri tavalla kuin lapsena. Saran jutun innoittamana tutkin Websterin elämää Wikipediasta ja kiinnostuin sosiaalisten kysymysten näkymisestä kirjassa. Setä Pitkäsääri ja Paras vihollinen sijoittuivat orpokotiympäristöön ja niissä yhteiskunnallisten kysymysten näkyminen on on helpompaa. Websterin kiinnostus aiheeseen näkyy myös tässä.  Koulun latinanopettaja Lordy on hyvin kiinnostunut naisasiasta ja koululla vierailee luennoitsija puhumassa yhteiskunnallisista asioista. Patty, Conny ja Priscilla huomaavat luokkatoverinsa Rosalien kärsivän pitkistä latinan läksyistä. Patty saa idean ryhtyä lakkoon ja vaatia lyhyempää läksyä. Lakko ei suju aivan suunnitelmien mukaan, mutta tuloksena on kuitenkin lyhyempi läksy. Patty tutustuu sattumalta lähistöllä asuvaan omalaatuiseen miljonääriin. Erään toisen seikkailun tiimellyksessä Patty löytää koulusta murtovarkaan. Mies on onnettomien sattumusten vuoksi joutunut vankilaan eikä sen jälkeen ole saanut töitä. Patty luottaa miehen oppineen läksynsä ja auttaa tätä saamaan työpaikan miljonäärin luota.

Tyttökirjoissa romantiikka on usein tyypillinen piirre. Usein tyttö kohtaa pojan , josta tulee myöhemmin hänen miehensä. St. Ursula-koulun tytöt on vapaa tästä. Tytöt ovat kyllä kiinostuneita romantiikasta kuten Mae Mertellen romanttinen kertomus osoittaa. Mae Mertelle kertoo olevansa rakastunut englantilaiseen aatelismieheen ja vanhemmat olisivat kieltäneet suhteen. Patty ja toiset tytöt paljastavat  Maen valehdelleen asiasta saadakseen huomiota osakseen. Koko koulu on myös ihastunut vierailevan ylioppilaskuoron komeimpaan poikaan, mutta varsinaisia romansseja kirjassa ei ole. Uskon tämän romanttisen pääjuonen puutteen olleet eräs syy miksi olen tähän kirjaan aikoinani ihastunut. Muistan pitäneeni joitakin lukemiani tyttökirjoja liian imelinä.

Kirja on säilyttänyt myös humoristisen vivahteen. Nautin edelleen monista hauskoista sattumuksista joihin tytöt Pattyn johdolla joutuivat. Varsinaisia kepposia ja koiruuksia tytöt eivät tehneet. Webster on osannut kuvata koulun sattumuksia elävästi. Myös monet sivuhenkilöt niin oppilaiden kuin opettajienkin joukossa olivat osuvia.

Lukukokemus oli siis kaikinpuolin mukava. Sain lukea lapsuudessa rakkaan kirjan uudestaan ja eläytyä silloiseen tytönmieleeni. Kirja oli säilyttänyt viehätyksensä. Pääsin tekemään kirjasta myös kiinnostavia havaintoja aikuisen näkökulmasta.

Pattyn ja Pricillan myöhemmistä vaiheista kerrotaan kirjassa Patty korkeakoulussa, joka itse asiassa on kirjoitettu ennen tätä kirjaa. Sen olen lukenut yhden kerran, tosin en muista kirjasta mitään. Se oli silloinkin kirjaston varastossa. Varastokirjana se näkyy täälläkin olevan ja mieleni tekisi lukea sekin.

Osallistun tällä Sinisen linnan kirjaston Marian Tuntemattomat tyttökirjat- haasteeseen.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sylvain Ricard& James: Järjen veit


Sylvain Ricardin käsikirjoittama ja Jamesin piirtämä sarjakuva-albumi Järjen veit on ahdistava kuvaus väkivaltaisesta avioliitosta.

Eläinhahmoiksi etäännytetty pariskunta istuu sohvalla ja käy läpi suhdettaan. Puheenvuoro vaihtuu naiselta miehellle ja asioita katsotaan kummankin silmin. Pariskunta tutustui opiskeluaikoina. Nainen oli tunnollinen opiskelija, joka ihastui komeaan mieheen. Mies oli kiinnostuneempi opiskelijaelämästä kuin opiskelusta. Jossain vaiheessa mies huomasi naisen kiinnostuksen ja suhde sai alkunsa. He menivät naimisiin. Mies oli vaativassa työssä ja loi uraa. Nainen jäi kotiin huolehtimaan miehestä ja kodista. Kaikki oli ihanaa, mutta jostain tuli ensimmäinen lyönti. Tapahtunutta seurasi anteeksipyyntö ja hyvittelyä ja suhde kukoisti jälleen. Lyönti ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi. Nainen peittelee jälkiä eikä uskalla tehdä. mitään. Kaikkihan on muuten niin hyvin. Nainen käy lääkärissä, mutta häntä ei oteta vakavasti. Hän paljastaa asian äidilleen ja ystävälleen. Äidin suhtautuminen on, ettei eroa ainakaan voi ottaa, koska suvussa ei ole sellainen tapana. Ystävätär on kauhuissaan, mutta yhtä avuton. Hyvät ja huonot jaksot vaihtelevat. Lopulta nainen pakenee turvakotiin. Mies on tästä hyvin hämmästynyt ja ihmettelee naisen tekoa. Naisen elämä näyttää hetken kirkastuvan. Syytettä väkivallasta ei kuitenkaan nosteta ja mies lupaa tehdä parannuksen. Mutta mitenhän käy...

Järjen veit oli painostavaa luettavaa. Välillä lukeminen oli suorastaan kuvottavaa. Ei todellakaan ole helppo tilanne ja silti se on liian monelle totta. Toivoisin ettei kenenkään tarvitsisi kokea tälläistä. Ahdistavasta kokemuksesta huolimatta pidin sarjakuvasta. Joskus täytyy saada muistutus myös kauheista asioista joita tapahtuu.

Minna Keinänen& Harri Nyman: Kissojen Suomi - Katit historian poluilla

 
Minna Keinäsen ja Harri Nymanin Kissojen Suomi on ihanaa luettavaa kissanystävälle. Se on asiallinen, kiinnostava ja mukavasti kirjoitettu. Kissojen Suomi on tietokirja, joka ei vaadi tieteellisen tekstin lukutaitoa.

Kirjassa käsitellään kissojen saapuminen Suomeen ja ihmisten vaihtelevista käsityksistä ja suhtautumistavoista kissoihin. Kirja esittelee kissat niin kuvataiteessa, musiikissa kuin kirjallisuudessa. Mielenkiintoista.

En osaa nyt tarkemmin määritellä kirjan viehtystä, mutta jos kissat ovat sydäntä lähellä niin kannattaa ehdottomasti tutustua.

Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo


 
Tuija Lehtinen on suosikkikirjailija pitkältä ajalta. Uuutuuskirjat tulee yleensä luettua jossain vaiheessa, vaikka en niistä aina niin kovasti innostukaan.
 
Tuhansien aamujen talo sijoittuu naisviihteessä aika erikoiseen paikkaan eli armeijaan. Päähenkilöitä on kaksi. Luutnantti Martta Vaara on kouluttajana aliupseerikoulussa, jonka kurssin Smilla Aarnio on juuri aloittanut. Naiset eivät ystävysty keskenään vaan asioita tarkastellaan kummankin näkökulmasta. Martta ja Smilla kiinnostuvat samasta miehestä. Miesasiat ovat kuitenkin melko taustalla kirjassa. Paremmin tulee käsiteltyä naisten asemaa armeijassa sekä henkilökunnan että koulutettavan asemasta. Smillan entisen miesystävän käytös kiinnitti myös huomiota. Minusta on hyvä, että näistäkin asioista puhutaan.
 
Armeija on minulle vieras asia. En ole perehtynyt aiheeseen satunnaista inttijuttujen kuuntelua enempää. Kirjan lukeminen oli myös siitä syystä mielenkiintoista. Olisi hauska kuulla jonkun armeijan käyneen mielipide kirjasta ja sen todellisuuskuvasta.
 
Lehtisen kirjojen vahvuus on minusta niiden huumorissa. Lehtisellä on myös taito kehitellä kiinnostavia sivuhenkilöitä. Luin Tuhansien aamujen talon viihtyen kirjan ääressä ja saaden myös hieman ajattelun aihetta.












sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Cathy Kelly: Yksin ja yhdessä


Cathy Kellyn Yksin ja yhdessä koostuu yhdeksästätoista novellista. Ne ovat pieniä lämminsydämisiä kertomuksia ihmisistä elämänsä käännekohdissa, rakkaudesta ja muutoksesta.

Luin kirjan ihan mielelläni. Se on sujuva ja helppolukuinen. Välillä olisi kannattanut pitää enemmän taukoja, sillä novellit olivat hieman samankaltaisia ja söivät toistensa vaikutusta. Olen aikaisemmin lukenut Kellyn romaaneja ja pitänyt niitä kelpo viihteenä. Tästä kirjasta voisi sanoa samaa. Hivenen mitäänsanomatonta ja ihan kivaa luettavaa.

Laura Paloheimo: Klaukkala


Laura Paloheimon Klaukkala on yritys kirjoittaa kotimainen chick lit-romaani. Päähenkilö Julia on kotoisin Klaukkalasta, mutta on karistanut moisen käpykylän tomut jaloistaan kauan sitten. Julia on kiertänyt vuosia maailmalla taikurin avustajana, mutta on nyt asettumassa aloilleen. Hänellä on työpaikka pienessa tuotantoyhtiössä, mutta suurin osa Julian ajatuksista on tulevissa häissä. Hän kihloissa kahvi-imperiumin perijän kanssa. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää ja Julia joutuu palaamaan Klaukkalaan ja selvittämään välinsä menneisyytensä kanssa.

Suhtauduin kirjaan etukäteen hieman ennakkoluuloisesti. Tämä ei kuulostanut aivan minun mieleiseltäni kirjalta. Uteliaisuus kuitenkin voitti kirjastossa. Luettuani kirjan voin sanoa ennakkoluuljen olleen oikeassa. Luen viihdekirjoja mielelläni, mutta Klaukkalan kaltainen blingin runsaus ei vain ole mieleeni. Kaipaan kuitenkin enemmän arkista vivahdettä.

Klaukkala oli kuitenkin kirjoitettu ihan sujuvasti ja siinä oli hetkensä. Kirjassa oli hauskoja sivuhahmoja, jos päähenkilö olikin aika ärsyttävä.

Vibeke Olsson: Ulrike ja sota


Olen lukenut Vibeke Olssonin kirjan Ulrike ja sota joskus varhaisnuorena. Se teki minuun suuren vaikutuksen ja on varmasti vaikuttanut mielikuvaani siviiliväestösta sota-aikaan ja sen aikaisesta saksalaisuudesta. Kirjaston nuorten osastolla oli tämä kirja laitettu tyrkkyhyllyyn ja nappasin sen, vaikka en ole kirjaa muistanut vuosiin.

Toisen maailmansodan alkaessa Ulrike on kahdentoista. Vanhemmat ovat työssä tehtaassa ja toivovat Ulriken opiskelevan pidemmälle kuin itse ovat voineet. Ulrikella on kolme pikkuveljeä, joista nuorin syntyi sodan aattoyönä. Ulrike uskoo natsiaatteeseen tosissaan ja paheksuu työläisvanhempiensa epäileviä mielipiteitä. Sodan vuosina Ulrike kasvaa aikuiseksi. Kuolema tulee tutuksi yhdessä pommitusten ja ruuan puutteen kanssa. Ympäristön usko natsismiin horjuu, mutta Ulriken ei. Hän mm. käräyttää naapurinsa ja opettajansa natsismin vastaisesta toiminnasta. Ulriken isä kuvataan lähinnä juopottelevana ja väkivaltaisena ja äiti työn, lasten ja keskenmenojen kuluttamana uhrina. Ihmisiä kuolee ympäriltä. Isä kaatuu Stalingradissa, äiti kuolee pommituksessa ja vanhin veljistä katoaa viimeisissä taisteluissa. Ulrike jää raunioihin pitämään huolta kahdesta pikkuveljestään. Kirjan lopussa tulee rauha ja Ulrike jää epäilemään jumalaa ja omaa saksalaisuuttaan.

Kirjan lukeminen sai minut etsimään lisää tietoa kirjasta ja sen kirjoittajasta. Kirja on ruotsalaisen teinitytön kirjoittama ja julkaistu vuonna 1975. Se oli Vibeke Olssonin ensimmäinen kirja. Kirjalle on myös jatko-osa Ulrike och freden, jota ei ole suomeksi käännetty. Olsson on kirjoittanut laajan tuotannon historiallisista aiheista. Tällä kirjalla Olsson oli halunnut kertoa natsismin kauhuista. Kirja huokuukin tendenssiromaanille ominaista yksisilmäisyyttä. Myös kirjoitusajankohta 70-luku on aistittavissa Ulriken fyysisen ja seksuaalisen kehityksen kuvauksessa.

Ulrike ja sota oli nyt aikuisena varsin ahdistava ja synkkä luettava.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Lukudiplomi


Innostuin lähtemään mukaan Lukudiplomi-haasteeseen, jonka Hyönteisdokumentin hdcanis on kehitellyt. Lukudiplomit ja niihin liittyvät kirjatarjottimet estellään Opetushallituksen Kunnari-sivustolla. Minä valitsin luettavakseni 5-6-luokkalaisille suunnatun Matildan. Kirjatarjottimia on erilaisia suunnattuina ekaluokkalaisista lukioikäisiin. Luettuin kirjoihin liittyy myös tehtäviä, joita aioin ainakin osan myös tehtä. Lukuaikaa on koulujen lukuvuoden päättymiseen eli toukokuun loppuun asti.

Minun kouluaikanani ei lukudiplomeja vielä ollut. Olin jo silloin innokas lukija ja olisin varmasti innostunut mahdollisuudesta suorittaa diplomi. Omat lapseni ovat nyt viidennellä ja seitsemännellä luokalla. Lukudiplomeja hekään eivät ole suorittaneet. Vanhemmalla pojalla oli alakoulussa monena vuotena ns. kuukauden kirja eli joka kuukausi piti lukea joku yleensä vapaavalintainen kirja ja esitellä se muille. Nuorempi on lukenut koulussa vähemmän. Heilläkin on koulussa käytössä pulpettikirja, jota luetaan omaan tahtiin tunneilla. Kirjallisuuteen tutustuminen taitaa olla aika tavalla kiinni opettajasta.

Nuorempi poikani ei ole kovin innostunut kaunokirjallisuudesta. Hän lukee enemmän kaikenlaista tietokirjallisuutta. Innostuin Matilda-listasta osittain myös siksi, että saisin siitä hänellekin lukuvinkkejä. Lopullisen listan tein kuitenkin ihan omien mieltymysteni mukaan. Aioin lukea haasteeseen seuraavat kirjat:
1. Aarresaari:
Jack London: Korpien kutsu
2. Aikamatka:
Kerstin Johansson i Backe: Näkymätön Elina
3. Mummolan vintiltä:
Anni Swan: Ollin oppivuodet
4. Sydänasioita: 
Louis Sachar: Takapulpetin poika
5.Naurutalo:
Roald Dahl: Matilda
6. Johtolanka: 
Tapani Bagge: Päättömän munkin arvoitus
7. Iloinen lipas:
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
8. Fantasia:
Anu Holopainen: Welman tytöt
9. Eläinten talo:
James Herriot: Elämäni kissat
10. Ilmarin ihmelääkkeet:
Lasse J. Laine ja Iiris Kalliola: Suomen lasten luontokirja

Osan näistä kirjoista olen joskus lukenut, osasta joskus kuullut ja muutama aivan outo. Joku kirja löytyy myös omasta hyllystä, mutta osan toivon löytäväni kirjastosta.

Alex Johnson: Bokhyllor


En voi olla ihastelematta suomalaista kirjastolaitosta. Pidän kirjastoista ja ennen kaikkea nautin kulkemisesta hyllyjen lomassa ja siitä tunteesta, kun saa poimia hyllystä jotain aivan odottamatonta luettavaa.

Alex Johnsonin Bokhyllor oli eräs tälläinen löytö. Kirjassa käydään läpi lyhyesti kirjahyllyjen historiaa, mutta pääasiassa ovat kirjahyllyt. Kirja esittelee mitä mielikuvituksellisimpia hyllyjä. Osan käytännöllisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta myös monia houkuttelevia hyllyjä sieltä löytyi. Kirjassa oli osio isommista kirjahyllyistä, yksittäisistä hyllyistä ja kirjahyllyhuonekaluista. Liian ahtaan lastulevyhyllyn omistavana kirja sai aikaan joitakin kateuden huokauksia. Miten ihana olisikaan kirjahyllyn sisältävä nojatuoli tai miten hauskan näköisesti kirjansa voisikaan säilyttää.

Kävin kesällä Tampereen asuntomessuilla. Siellä kiinnitin huomiota kahteen asiaan näyttelytalojen sisustuksista. 1. Nykyisin suurimmalla osalla ihmisistä on kaikenlaisia teknisiä vempaimia kuten telkkareita, tietokoneita ja musiikkivehkeitä. Mutta missä nämä näkyivät messuilla. Muutama läppäri ns. työhuoneissa ja pari pientä televisiota muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. 2. Missä ihmeessä ovat kirjahyllyt? Eikö ihmisillä enää ole kirjahyllyjä vai eivätkö ne ole tarpeeksi sisustuksellisia? Yhdessä talossa oli ihana iso seinänkokoinen kirjahylly. Bokhyllorin esittelemistä hyllyistä luulisi löytyvän hyllyjä vaativaankin makuun. Eivätkä nämä taatusti ole maailman ainoat hyllyt.

Kiinnostava kirja.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Terry Pratchett: Muks!


Muks! on jo 30. Prattchettin Kiekkomaailmaan sijoittuva teos. Onneksi henkilöhahmot ja tapahtumapaikat vaihtelevat, joten kyllästymisen vaaraa ei ole. Niitä ei myöskään tarvitse luke kronologisessa järjestyksessä. Muksin päähenkilö on Ankh-Morporkin Vartioston päällikkä Sam Vimes. Lukukokemukselle voi olla eduksi, jos lukija on aikaisemmin lukenut Vartiostosta kertovia kirjoja.

Peikkojen ja kääpiöiden välisen Koomin laakson taistelun vuosipäivä lähestyy. Kaupunkiin on muuttanut yhä enemmän sekä peikkoja että kääpiöitä. Näiden kahden ryhmän välit ovat varsin rähähdysherkät. Vimes on huolissaan kaupungistaan. Tapahtumat käynnistyvät, kun kääpiöiden tiloista löytyy kuollut kääpiöjohtaja vierellään peikkonuija. Asiat eivät tietenkään ole niin yksinkertaisia kuin ensinäkemältä näyttäisi. Unenpuutteesta kärsivä Vimes yrittää pitää kiihtyvät tapahtumat hallinnassaan, mutta ne vyöryvät kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin. Lopulta ollaan Koomin laaksossa alkuperäisen taistelun maisemissa.

Pratchett on jälleen osannut keittää maukkaan keitoksen. Humoristisen perusjuonen lisäksi kirjassa sivutaan lajien välisiä suhteita, uskonnollista fundamentalismia, siirtolaisuutta ja perhesuhteita. Pidän Pratchettin kirjoista. Muks! ei noussut suosikkieni joukkoon. Olen huomannut, että Pratchettin kirjat vaativat sopivan mielentilan ja nyt se ei ehkä ollut kohdillaan.

Eve Hietamies: Tarhapäivä


Eve Hietamiehen Tarhapäivä on jatkoa joku aika sitten lukemalleni Yösyötölle. Yösyötön tapahtumista on kulunut kolmisen vuotta. Antti Pasasen poika Paavo on nyt viisi vuotta. Antti on edelleen yksinhuoltaja. Äitiään Piaa Paavo tapaa silloin tällöin vaihtelevalla menestyksellä. Antin elämä pyörii työpaikan, kodin ja tarhan muodostamassa kolmiossa. Naisia on vuosien kuluessa ollut muutamia, mutta mistään ei ole kehittynyt mitään vakavampaa. Jönnin puiston naiset ovat pysyneet läheisinä samoin naapurin Reposten perhe. Tärkein tuki Antille on kuitenkin Enni, jolla on Paavon kanssa samanikäinen tytär Terttu.

Ystavyys Enniin ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta. Antti yrittää selviytyä jokapäiväisestä elämästä täysjärkisenä ja olla Paavolle mahdollisimman hyvä isä. Vakavan onnettomuuden seurauksena Antti joutuu huolehtimaan Ennistä. Paavon ja Antin äijämeininkiin tulee muutos. Antin täytyy oppia ymmärtämään pörröisiä pehmoleluja ja vaaleanpunaisia asioita ja muuta tyttömäistä menoa. Antti sopeutuu ja menee pikkuhiljaa elämässään eteenpäin muutenkin.

Tarhapäivä oli ihan mukavaa luettavaa. Se toisti monin paikoin Yösyötön teemoja. Olisin kaivannut enemmän jotain uutta koukua tarinaan. Kirjassa oli paljon hyviä kohtia, mutta se oli hieman hajanainen. Tarhapäivä ja Yösyöttö yrittävät ehkä murtaa sukupuolisia stereotypioita ja samalla pitävät niitä yllä. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmisen ominaisuudet ovat ennenkaikkea yksilöllisiä eivätkä sukupuoleen sidottuja. Toki myönnän sukupuolen vaikuttavan paljon ihmisten käytökseen. Lukukokemus oli hieman ristiriitainen. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu


Alussa oli tavallinen ranskalainen perhe; toimittaja-isä Henri, äiti Julie, joka oli päätynyt historioitsijasta pitämään opaskierroksia Normandian maihinnoususta ja kahdeksanvuotias iloinen ja urheilullinen Emma. Perheen perustukset järkkyivät, kun Henri löysi lehden toimituksesta ihanan ja nuoren Marinan. Hieman myöhemmin Julie huomaa Emman olevan yltäpäältä mustelmilla. Tytöllä todetaan leukemia ja elämä keskittyy sairaalaan. Julie ja Henri yrittävät keskittyä tyttäreensä selvitellen samalla keskinäisiä välejään.

Kirjan tapahtumia katsotaan Julien silmin. Julie on peloissaan ja huolissaan tyttärensä vuoksi. Mieheensä hän suhtautuu vihan ja katkeruuden tuntein. Henri rakentaa toisaalle uutta elämäänsä ja Julie yrittää pyristellä entisen raunioissa.

Kirja oli hyvin kirjoitettu. Aihe oli rankka ja koskettava. Pidin kirjasta lukiessani sitä, mutta nyt kun lukemisesta on jo hieman aikaa huomaan ettei se silti jättänyt mitään suuria muistikuvia.





Diana Wynne Jones: Kohtalon koukkuja


Diana Wynne Jones on ollut pitkään eräs suosikkini fantasian piiristä. Hän on kirjoittanut pääasiassa nuorille, mutta hänen kirjojaan lukee sujuvasti aikuinenkin.

Kohtalon koukkuja kuuluu Chrestomancin maailmat-sarjaan. Sarjan kirjat eivät muodosta jatkuvahuonista kokonaisuutta, vaikka niissä samoja henkilöitä osin onkin. Kohtalon koukkuja on sarjan neljäs suomennettu osa. Käsittääkseni kaikkia sarjaan kuuluvia kirjoja ei ole vielä suomennettu, mutta toivottavasti ne joskus vielä suomennetaan.

Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, joka on saanut pienestä pitäen kuulla omaavansa huonon karman. Edellisessä elämässään häneltä on jäänyt tekemättä joku tärkeä asia ja tämän vuoksi häntä vaivaa jatkuva epäonni. Conrad on viettänyt lapsuutensa äitinsä ja siskonsa kanssa enonsa pitämässä kirjakaupassa. Conradin täyttäessä 12 vuotta pitäisi päättää pojan jatkamisesta koulussa. Conrad haluaisi jatkaa opiskeluja ja opiskella taikuutta. Eno ei kuitenkaan suostu tähän. Hän on tehnyt tutkimuksia Conradin pahasta karmasta ja todennut, että tällä on enää vuosi aikaa korjata entisen elämänsä virhe. Jos Conrad ei onnistu näin tekemään uhkaa häntä kuolema. Säikähtänyt Conrad lähetetään palvelukseen lähiseudulla olevaan taikojen kyllästämään Stalleryn kartanoon, jossa hänen pitäisi täyttää kohtalonsa. Samaan aikaan kartanon palvelukseen tulee myös Christopher. Yhdessä Christopherin kanssa Conrad harjoittelee lakeijan taitoja. Christopherkaan ei ole aivan sitä miltä näyttää. Yhdessä pojat kokevat huimia seikkailuja ennen kuin Coradin kohtalo selviää ja salaisuuden paljastuvat niin kartanossa kuin Conradin perheessäkin.

Nautin kirjan lukemisesta. Ihailen kykyä, jolla Diana Wynne Jones on luonut kaikki maailmansa.


Anneli Kanto: Pusu ja pokaali


Pusu ja pokaali on viides ja viimeinen osa Anneli Kannon Futistyttö-sarjasta. Tuttuun tapaan saamme seurata jalkapalloa harrastavan Oonan päiväkirjaa. Jalkapallo on tärkeä asia Oonan elämässä, mutta ei suinkaan ainoa. Tärkeitä ovat myös paras kaveri Henna, oma perhe, äiti, isoveli ja tämän tyttöystävä sekä koulu.

Minusta on hieno huomata, että nykyisin on myös tytöille suunnattua urheiluaiheista kirjallisuutta. Silloin kun itse olin näiden kirjojen kohderyhmäiässä ei näin  ollut. Tytöt harrastivat vain balettia ja ratsastusta. Molemmista aiheista luin sujuvasti, mutta hieman allergisena pelkäsin hevosiaja ruumiillisesti tunsin itseni kömpelöksi. Kirjojen innoittamana olisin voinut jotain muutakin kokeilla.

Pidän Kannon kirjoitustyylistä. Se on sujuvaa ja helppolukuista. Huumoria on sopivasti, mutta kaikki ei jää sen jalkoihin. Minusta kirjoissa tuodaan esille sivujuonteissa tärkeitä asioita. Kirjasarjassa on sivuttu monia sosiaalisia ongelmia, köyhyyttä ja  epätasa-arvoa. Oona on kiinnostava hahmo. Pidän siitä, että vaikka Oona on hyvä ja innostunut jalkapallosta niin kaikki ei silti aina onnistu täydellisesti.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Jay Asher& Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus


Eletään vuotta 1996 Yhdysvalloissa. 16-vuotiaat Emma ja Josh ovat olleet ystäviä pikkulapsesta saakka. Välit ovat kuitenkin käyneet muodollisemmiksi Joshin ilmoitettua kiinnostuneensa Emmasta muutenkin kuin ystävänä. Emma saa isältään uuden tietokoneen lahjaksi. Joshin äiti on saanut ilmaisen internet-liittymän, mutta ei halua sitä heille kotiin. Josh antaa liittymän Emmalle. Asentaessaan ohjelmaa koneelle Emma löytää sieltä oudon  Facebook-nimisen ohjelman, jossa on samannimisiä henkilöitä kuin Emma ja hänen ystävänsä. Aluksi Emma uskoo Joshin pilailevan kustannukseltaan, mutta vähitellen he uskovat löytäneensä jotain todellista. Ohjelmassa ovat oikeasti he, mutta 15 vuotta vanhempina, tulevaisuudessa. Emma ja Josh seuraavat tulevaisuuden hahmojen päivityksiä ja huomaavat voivansa nykyisillä tekemisillään vaikuttaa niihin. Varsinkin Emma innostuu muokkaamaan tulevaisuuttaan, mutta voiko siihen kuitenkaan vaikuttaa. He huomaavat keskittyvänsä enemmän tulevaisuuteen kuin nykyhetkeen. Mutta onko Facebookin lupaama tulevaisuus kuitenkaan sellainen kuin he oikeasti haluavat?

Sinä ja minä sitten joskus oli vinkeä lukukokemus. Tarina oli mukava. Emma ja Josh vuorottelivat kertojina je heidän keskinäistä suhdettaan ja ajatuksiaan oli hauska seurata. Iso osa kirjan viehatyksessä oli kuitenkin muualla. Vuonna 1996 oli jonkun vuoden vuden vanhempi kuin kirjan henkilöt, mutta muistan hyvin siltä ajalta ensimmäiset kokemukseni tietokoneista ja uudesta ja kiinnostavasta internetistä. Niistä vuosista ei tunnu olevan niin kauan. Uskomattomalta tuntuu myös muutos, joka tietokoneiden ja netin yleistymisen myötä on tapahtunut. Nykynuorelle silloinen maailma voikin tuntua todella oudolle eikä siitä kuitenkaan ole niin pitkää aikaa. Pidin myös siitä miten pienet jutut saattoivat vaikuttaa tulevaisuuteen joko positiivisesti tai negatiivisesti.


Donald E. Westlake: Huonompi juttu

 
 
Donald E. Westlake  on eräs lempidekkaristeistani. Olen lukenut suurimman osan hänen suomennetusta tuotannostaan. Huonomman jutunkin olen lukenut aikaisemmin, mutta en voinut vastustaa sitä Anttilan poistokorissa 0,50 euron hinnalla. Westlaken humoristisista kirjoista pidän enemmän kuin alunperin jollain salanimella kirjoitetuista raaemmista ja synkemmistä rikoskirjoistaan.
 
Huonomman jutun päähenkilö on John Dortmunder, tuttu epäonninen murtovaras. Dortmunderin erikoisalaa on murtokeikkojen suunnittelu. Dortmunder on taitava hommassaan, mutta ikävä kyllä ne eivät tapaa sujua suunnitelmien mukaan. Lukijalle tämä on ilo, sillä Dortmunderin ja kumppaneiden vaiheiden seuraaminen on varsin hupaisaa puuhaa. Tälläkin kertaa kirja käynnistyy epäonnisella murtokeikalla. Seuraavana päivänä vanha tuttu Andy Kelp saapuu Dortmunderin luo ja ehdottaa uutta pikkuhommaa. Pitäisi kaivaa ruumis ylös haudasta ja vaihtaa se toiseen. Dortmunder on ennakkoluuloinen, mutta suostuu kuitenkin.
 
Osavaltion pohjoisosissa on alunperin kolmen pienen intiaaniheimon pitämä kasino. Heimoista on jäljellä enää kaksi. Pikkusulka-niminen intiaaninainen ja kaksi valkoista miestä haluaisivat osille kasinon tuotosta, joten Pikkusulka pitäisi todistaa viimeiseksi pottaknobbee-intiaaniksi. Kun todistamiseen tarvitaan dna:ta, vaihdetaa kuollut pottaknobbee Pikkusulan sukulaiseen.
 
Juttu ei suinkaan ole selvä yhdellä ruumiinvaihdolla. Pikkusulka kumppaneineen on eripurainen seurue, joka ei haluaisi jakaa saalista keskenään saati sitten muiden kanssa. Dortmunder ja Kelp selviävät kolkkauyrityksestä ja pakottavat toiset yhteistyöhön. Myös kasinoa hallinnoivilla intiaaneilla on sanansa sanottavanaan. Yllättävä käänne seuraa toistaan ja lukijan nauruhermoja kutkutellaan. Dortmunderin ja Kelpin lisäksi tapaamme ison joukon muitakin vanhoja tuttuja.
 
Huonompi juttu ei ole suosikkini Westlaken kirjoista. Juonenkäänteissä on paljon tuttua vanhemmista kirjoista. Toisaalta tuttujen elementtien ja hahmojen olemassa olo myös lisää lukijan nautintoa. En vain nyt osannut niistä niin innostua. Minusta voi myös olla niin, että Huonompi juttu ei toimi niin hyvin jos ei ole lukenut Dortmunderista kertovia kirjoja aikaisemmin. Huonompi juttukin on ihan kelpo kirja, mutta jos haluaisi Westlaken tuotantoon tutustua kannattaisi lukea vaikkapa Kuuma kivi, Kukaan ei ole täydellinen tai Hukkuneita toiveita.
 
Huonommalla jutulla osallistun So American-haasteen osioon American Crime.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

 
Luin Alice Walkerin kirjan Häivähdys purppuraa ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Olen myös nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan, josta minulla ei ole juuri mitään muistikuvia. Kirjasta muistin perusidean, mutta juonenkäänteet yllättivät minut moneen otteeseen.
 
Tarinan keskiössä ovat mustat sisarukset Celie ja Nettie. Celie joutuu teini-ikäisenä isänsä raiskaamaksi ja synnyttää tälle kaksi lasta. Lapset viedään pois ja Celie on varma, että he ovat kuolleet. Celie pelkää Nettien joutuvan kokevan saman kohtalon ja kannustaa tätä opiskelemaan ja lähtemään pois. Eräs lähistön isännistä iskee silmänsä Nettieen. Tyttöjen isä ei suostu kosintaan vaan kauppaa isännälle Celien. Avioelämä isännän kanssa ei ole herkkua. Isännälä on lapsia edellisestä avioliitostaan eivätkä lapset halua uutta äitiä taloon. Isäntä käyttää Celitä työjuhtana, jota sopii hakata ja raiskata mielensä mukaan. Nettie muuttaa Celien luokse, mutta isäntä ei hyväksy tätä. Nettie joutuu lähtemään maailmalle. Celie purkaa tuskaansa jumalalle osoitettuihin kirjeisiin. Nettie lupasi kirjoittaa Celielle, mutta kirjeitä ei tule. Celie oppii tulemaan toimeen isännän ja tämän lasten kanssa. Eräänä päivänä isäntä tuo kotiinsa sairaana olevan rakastajattarensa Shug Averyn. Celie joutuu hoitamaan Shugia. Shugiin tutustuminen muuttaa Celien elämän. Shugista hän löytää elämäänsä rakkauden ja oppii tältä myös vähitellen kunnioittamaan itseään. Shug löytää myös isännän kätköistä nipun Nettien kirjeitä. Kirjeistä käy ilmi, että lähtönsä jälkeen Nettie kohtasi mustan pastorin ja tämän vaimon. Nettie sai lastenhoitajan paikan perheessä ja myöhemmin matkasi heidän mukanaan lähetyssaarnaajiksi Afrikkaan. Nettie kertoo kirjeissään elämästä Olinka-heimon luona. Kirjelöydöstä järkyttynyt Celie saa voimaa lähteä Shugin avustuksella pois isännän luota. Celie ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja kaikki näyttää kirkastuvan. Nettie on palaamassa kotiin Afrikasta. Celien kirjeet Nettielle kuitenkin tulevat takaisin ja toivo sisarusten tapaamisesta näyttää jälleen murenevan.
 
Kirja teki edelleen aikamoisen vaikutuksen. Vuosikymmeniä kestävä tarina polveilee kirjeiden välityksellä mantereelta toiselle. Kirja on välillä raaka ja ahdistava, mutta silti voimauttava. Valkoisena eurooppalaisnaisena en osannut niin kiinnittää huomiota rotuasiaan. Koin kirjan ennenkaikkea kertomuksena epätasa-arvosta. Sitä oli niin miesten kuin naisten välillä, rikkaiden ja köyhien välillä sekä mustien ja valkoisten välillä. Nettien kokemuksissa näkyi myös länsimaalaisen kristityn kulttuurin ja afrikkalaisuuden välinen kuilu. Celien tarina kertoi miesten ja naisten välisistä suhteista ja seksuaalisuudesta. Rasismi oli minusta kirjassa tavallaan taustalla kaikessa. Räikeimmin se tuli esiin isännän pojan Harpon vaimon Sofian kohtalossa.
 
Kirjemuoto voi vaikuttaa sekavalta. Kirja koostuu Celien kirjeistä Jumalalle, Nettien kirjeistä Celielle ja Celien kirjeistä Nettielle. Celie lopettaa Jumalalle kirjoittamisen löydettyään Nettien kirjeet. Nettien ja Celien kirjeet vuorottelevat välillä. Minä kuitenkin pidin tästä kirjemuodosta.
 
Häivähdys purppuraa on hyvä ja kiinnostava kirja. Minusta Nettien osuus tarianassa oli hieman irrallinen ja turha, mutta toisaalta ymmärräm miksi se ol mukana kokonaisuudessa.
 
Häivähdys purppuraa osallistuu So American-haasteeseen osioihin Black America, Southern Fiction ja Modern Women Writers.

Charlaine Harris: Veren sitomat

Kuva kustantamon sivulta
Välillä on ihan hauska sukeltaa vampyyrihömpän pariin. Veren sitomissa Sookie Stackhouse haikailee jälleen rauhallista elämää. Tasaista ei Sookien elämä ole tässäkään kirjassa. Eletään hurrikaani Katrinan jälkeistä aikaa, joka heijastuu myös ylisten elämään. Lähiseudun ihmissusilauma selvittelee välejään ja Sookie sekaantuu kahinaan. Sookien veli Jason aiheuttaa taas kerran ongelmia siskolleen. Suhde ihmistiikeri Quinnin kanssa ei etene Sookien haaveiden mukaisesti ja ilmassa on värinöitä niin Billin kuin Ericinkin suuntaan. Sookie saa tietää myös uusista sukulaisista, joiden merkitys jatkon kannalta on mielenkiintoinen.

Olen lukenut Harrisin Sookie Stackhouse- sarjaa tänne asti ja luulen, että tulen lukemaan seuraavatkin suomennokset. En ole mitenkään intohimoinen fani, mutta viihdyttäviä nämä kirjat ovat. Harris on osannut keittää maukkaan seoksen yliluonnollisuutta, romantiikkaa ja arkielämää. Useampi tämän tyylinen kirja peräkkäin luettuna voisi olla aika puuduttavaa, mutta sopivasti annosteltuna maukas välipala.

Veren sitomat osallistuu So American- haasteeseen osioon Southern Fiction.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu


Hayat on kymmenvuotias poika, jonka vanhemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin Pakistanista. Hayatin isä on lääkäri, joka ei välitä uskonnosta. Vanhempien välit ovat melko huonot ja Hayat joutuu kuuntelemaan äitinsä valitusta isänsä naissuhteista. Hayatin elämä mullistuu, kun Mina muuttaa heidän luokseen. Mina on äidin paras ystävä Pakistanista, kaunis ja älykäs. Mina oli järjetetyssä avioliitossa ja joutunut aviomiehensä hylkäämäksi. Yhdysvaltoihin hän tuli voidakseen pitää luonaan pienen poikansa.

Mina on harras uskovainen. Hän tutustuttaa Hayatin islamiin pojan isän hienoisesta vastustuksesta huolimatta. Hayat heittäytyy Koraanin tutkimiseen innoissaan ja tuntee löytäneensä siitä tarkoituksen elämälleen. Murrosiän myötä heräävä seksuaalisuus ei sovi Hayatille. Eritoten mielikuvat Minasta piinaavat uskonnollista poikaa. Samaan aikaan Mina kiinnostuu yhä enemmän amerikkalaisesta elämänmenosta ja Hayatin isän hyvästä ystävästä ja kollegasta juutalaisesta Nathanista. Nathan olisi Minan vuoksi valmis kääntymään muslimiksi, mutta islamilainen seurakunta ei innostu moisesta. Uskonnollisen fanatismin ja seksuaalisten tunteiden riivaama Hayat tekee jotain, jota hän saa katua ja joka muuttaa monen ihmisen elämän.

En oikein tiedä pidinkö tästä kirjasta kovin paljon. Uskonnollinen tematiikka oli mielenkiintoinen. Luin mielelläni myös muslimien tapakulttuurista, joka on minulle melko vierasta. Juutalaisten ja muslimien väliset suhteet olivat myös kiinnostavia. Olisin mieleeläni nähnyt myös kristtyjä hahmoja, mutta se olisi tehnyt ehkä juonen liian monimutkaiseksi.

Kirjan perusjuonikuvio oli kuitenkin kovin tuttu ja kulunut. Aivan kuin olisin lukenut vastaavanlaista ennenkin. Nuoren pojan heräävä seksuaalisuus ja uskonto. Hyvää tarkoittava teko, joka saa aikaan vahinkoa. Katumus ja anteeksiantaminen. Kasvutarina.

Kirjassa oli myös paljon hyvää. Pidin monista henkilöhahmoista. Hayatin vanhemmat, eritoten isä, olivat kiintoisia hahmoja. Pakistanilaisten siirtolaisten ja seurakuntalaisten keskinäiset suhteet olivat hyvin kuvattuja. Minan hahmosta en erityisemmin pitänyt. Hänet oli kuvattu jotenkin liian täydellisenä. Hayat päähenkilönä ja minäkertojana jäi jotenkin valjuksi.

En siis erityisemmin pitänyt kirjasta. Ei se myöskään ollut huono, mutta minulle jäi hieman pettynyt olo.

Osallistun Appelsiininkuorten kadulla So American-haasteeseen osioon Immigrant Background.

Edgar Lee Masters: Spoon River antologia



Edgar Lee Mastersin Spoon River antalogiaa olen joskus aikaisemminkin selaillut. Nyt se tuli pikkuhiljaa luettua kokonaan. Kirjassahan liikutaan amerikkalaisen pikkukaupungin hautausmaalla ja ääneen pääsevät vainajat. Vuorollaan he tilittävät elämäänsä, vannovat kostoa tai rakkautta, paljastavat salaisuuksiaan tai harmittelevat pieniä tyhjänpäiväisiä asioita kukin luonteensa mukaan. Vietin Spoon riverilaisten parissa useamman viikon kuunnellen heidän tarinoitaan. Tutustuin pikkukaupungin elämään ja ihmissuhteisiin. Pidin erityisesti toisiinsa linkittyvistä runoista. Ihmisluonteista sai melkoisen moniulotteisen kuvan.

Kirja oli eräällä tapaa helppo lukea. Pinnan alla siinä piili kuitenkin enemmän. Jossain lukemisen vaiheessa kyllästyin hieman, koska ihmisten tarinat olivat kuitenkin moninpaikoin aika samankaltaisia. Kiintoisa lukuelämys kuitenkin lukuunottamatta lopun vuorokeskustelua, joka oli varsin puiseva.

Spoon River antologialla osallistun So American-haasteeseen osioon American Poetry.

torstai 4. lokakuuta 2012

Reetta Laitinen: Kirjailija ja madame


Reetta Laitisen sarjakuva sijoittuu 1900-luvun alkukymmenille. Keskeisimmät tapahtumat tapahtuvat 20-luvulla. Mimi Creutz on saksalainen aatelisnainen, joka pitää kirjallista salonkia Helsingissä. Oskar Pekkala on nuori ja lupaava kirjailija, joka aloittaa intohimoisen suhteen Mimin kanssa. Mimin taustasta paljastuu vähitellen salaisuuksia. Parin suhdetta paheksutaan ja kummeksutaan. Se on vahva ja intohimoinen, mutta päättyy kuitenkin ikävään eroon. Mimi sekaantuu myös IKL:n toimintaan, mikä koituu hänelle kohtalokkaaksi.

Mimin ja Oskarin tarinaa seurataan aukeaman mittaisin katkelmin. Saamme nähdä muistumia Mimin menneisyydestä ja tarinan käänteitä kummankin osapuolen näkökulmasta. Hieman jäykällä piirrostyylillä Laitinen onnistuu tavoittamaan paljon.

Mimin ja Oskarin hahmot perustuvat Minna Craucherin ja Olavi Paavolaisen oikeisiin henkilöihin. Albumin lopussa heistä onkin lyhyet elämäkerrat. Historia ja 20-luku ovat kiinnostaneet minua ja olen jonkun verran perehtynyt aikakauteen. Kirjailijan ja madamen tarinan lisäksi oli mielenkiintoista huomata mm.Tulenkantajiin kuuluneita kirjailijoita ja muita historian hahmoja ja tapahtumia. Uskon tarinan olevan antoisa myös ilman tarkkoja ennakkotietoja tapahtumista.




Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku


Me Rosvolan ja iso-Hemmin arkku jatkaa Viljan ja tutun rosvoperheen seikkailujen sarjaa. Edellisen osan lopussa Vilja löysi tärkeän vihjeen kadonneesta rosvo-oppaasta. Rosvo-opas tarjoaisi löytäjälleen etulyöntiaseman rosvosukujen kesken. Rosvolat huomaavat muidenkin olevan oppaan jäljillä. Etsintäretkillä tapahtuu kaikenlaista ja Rosvolat huomaavat tarvitsevansa apua, mutta voiko toisiin rosvoihin luottaa. Viljan oma perhe saa tässä kirjassa aikaisempia osia isomman roolin. Yllätyksiä on luvassa puolin ja toisin.

Rosvoloiden ja Viljan seura on piristävää tälläiselle VeMalle. Rosvoloissa on jännitystä ja huumoria. Ystävyys ja luottamus ovat arvossaan.

Marko Vesterbacka: Kunnaxen kiäli


Kunnaxen kiäli, elikkä, Lukemista niille jokka tiarostaa että Mauri Kunnaxen kirjoisa on muutakin hianoo kun kuvat, elikkä, Tyrväätä Mauri Kunnaxen Nyrokeisa, Koiramäisä ja muisa teoxisa, elikkä, Tyrvään murteen plakkarisanakirja kuuluu tämän pienen kirjan koko nimi. Marko Vesterbacka on Mauri Kunnaksen tavoin kotoisin Tyrväältä. Hän on tutustunut lapsena alunperin Kunnaksen hulvattomiin sarjakuviin ja myöhemmin lastenkirjoihin. Murre- ja kotiseutuaiheisten kirjojen tekijä ryhtyi jäljittämään Tyrvään murretta Kunnaksen lastenkirjoista ja sarjakuvista. Sanaesimerkkejä löytyy Kunnaksen kirjojen lisäksi vanhoista tyrvääläisistä teksteistä.

Kunnaxen kiäli oli yllättävän hauskaa luettavaa. Olen aina ollut kiinnostunut sanoista. Olen sukujuuriltani lappilais-pohjalais-hämäläinen, varttunut Tampereella ja myöhemmin Savon kautta päätynyt Pohjois-Karjalaan. Murteisiin kiinitin oikeastaan ensimmäisen kerran kunnolla huomiota muutettuani Mikkeliin huomatessani puhuvani eri tavalla kuin muut. Tyrvään murteessa monet asiat tuntuivat tutuilta ja kotoisilta.

Kirja herätti myös halun palata Kunnaksen sarjakuviin.