maanantai 26. elokuuta 2013

Luettuja lyhyesti


Anu Silfverberg: Äitikortti
Kirjoituksia äitiydestä niin yksilön kuin yhteiskunnan näkökulmasta. Herätti ajatuksia, mutta täysin en kirjaan ihastunut. Mutta olisipa tämä kirja ollut olemassa jo silloin kun itse tulin äidiksi. Silloin kaipasin tämän tyyppistä kirjallisuutta peilaamaan omia kokemuksiani ja ajatuksiani.

Felicia Feldt: Näkymätön tytär
Felicia Feldt on Lapsikirjastaan tunnetun Anna Wahlgrenin tytär, joka kertoo oman näkemyksensä lapsuudestaan ja kasvattajagurusta äidistää. Melko kiinnostava selviytymistarina.

Kirja, joka muutti elämäni
Lukijoiden kertomuksia elämää muuttaneista kirjoista. Mukana julkisuuden henkilöitä ja tavallisia ihmisiä.

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Mies, vaimo ja rakastajatar. Tarinaa seurataan jokaisen hahmon näkökulmasta. Välillä hieman toisteista ja välillä henkilökohtaisestikin viiltävää tunnetta. Kirjasta ei kuitenkaan jäänyt kovin syvää muistijälkeä.

Helga Weiss: Helgan päiväkirja
Nuoren prahalaisen juutalaistytön päiväkirja keskitysleirikokemuksista. Hurja ja raaka tarina. Jotenkin sitä kuvittelee lukeneensa aiheesta kaikenlaista ja silti aihe kiehtoo ja järkyttää edelleen.

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla
Humoristinen kertomus Suomessa vuosia asuneesta saksalaismiehestä, joka päättää tulla oikeaksi suomalaiseksi. Kiva välipalakirja.

Terry Pratchett: Lyödään rahoiksi
Tahmee von Lipwig on tuttu hahmo Pratchettin kirjasta Posti kulkee. Tällä kertaa huijarimenneisyyden omaava Tahmee joutuu patriisi Vetinarin käskystä uudistamaan Ankh-Morporkin pankkimaailman. Kirja ei oikein päässyt täyteen lentoon, mutta oli ihan mukavaa luettavaa kuitenkin.

Alex Capus: Léon ja Louise
Ranskalainen nuoripari tutustuu ensimmäisen maailmansodan aikaa. He joutuvat sodan melskeissä erilleen ja jatkavat elämäänsä kunnes sattumalta kohtaavat vuosien kuluttua. Yhteinen elämä ei ole mahdollista, mutta side heidän välillään ei häviä vuosikymmenten kuluessa. Hivenen haikea ja lämmin pieni kirja.

Anneli Kanto: Pala palalta pois
Kirjailijan äiti sairastuu Altzheimerin tautiin. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Yhdessä osassa seurataan äitiään hoitavan tyttären osaa, toisessa tapahtumia katsellaan äidin näkökulmasta ja kolmannessa pääsevät ääneen muut dementikkojen omaiset. Hieno kirja tärkeästä aiheesta, vertaistukea niille joita asia koskettaa ja kaikille muille tervetullut näkökulma ja muistutus siitä milläistä elämä voi olla.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sarjakuvia


Ninni Aalto: Sähköjänis
Ninni Aalto on minulle aikaisemmin tuttu mainiosta sarjakuvablogistaan. Pidän Aallon piirustustyylistä ja sarjakuvien välillä hieman kiero huumori viehättää.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa
Ninni Aallon ja Tuuli Hypénin Kas, kissa sisältää kissa-aiheisia sarjakuvia. Niistä löytyy varmasti jotain tuttua jokaiselle kissanystävälle.

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Mustasuon mysteeri jatkaa Saniaislehdon salaisuuksista tutun Agnesin seikkailuja. Tytön isoäiti on joutunut sairaalaan ja Agnes on lähetetty tyttöjen sisäoppilaitokseen. Agnes selvittelee edelleen vanhempiensa katoamista ratkaisten samalla kadonneiden koulutyttöjen arvoituksen. Suosittelen.

Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä - Viidakon vaarat
Pauli Kallion käsikirjoittamia Kramppeja ja nyrjähdyksiä olen seurannut vuosia. Pari viimeisintä albumia on piirtänyt Christer Nuutinen, joka piirsi myös Kramppien alkupään tarinat. Olen nauttinut sarjakuvista. Pidän erityisesti siitä, että henkilöhahmot ovat sarjan kulessa ikääntyneet ja muuttuneet. Viidakon vaarojen lukeminen oli kuin olisi tavannut pitkästä aikaa vanhoja tuttuja.

Pauli Kallio ja Kati Kovacs: Onnen lahjat 1& 2
Onnen lahjoja olen lukenut aikaisemminkin. Tällä kertaa Piitun ja kumppaneiden elämä tuntui mielenkiintoisemmalta ja elävämmältä.

Hugo Pratt: Suuren pohjolan mies
Hugo Pratt tunnetaan ennenkaikkea Corto Maltesesta. Suuren pohjolan mies kuuluu Prattin muuhun tuotantoon. Olen joskus nähnyt tähän perustuvan elokuvan Jesuit Joe, josta on melkoisen sekavat muistikuvat. Sekavalta vaikuttaa myös tämä sarjakuva. Tarina sijoittuu Kanadan lumisiin metsiin, joissa seuraamme hetken jesuiittojen kasvattaman intiaanin verenhurmeista matkaa. Kuvat ovat kuitenkin komeita.

Alison Bechdel: Lepakkoelämää 1-4
Alison Bechdel on tehnyt Lepakkoelämää-sarjakuvaa 80-luvulta lähtien. Sarja seuraa erään naisjoukon arkista elämää. Arjen lisäksi henkilöiden elämää määrittelee seksuaalinen suuntautuminen. Sarja on välillä myös melko poliittinen ja sen seuraamista auttaa Yhdysvaltojen tapahtumien tunteminen muutamien viime vuosikymmenien aikana. Olen lukenut osan Lepakkoelämää-kokoelmista aikaisemminkin. Uusimman suomennoksen ilmestyminen sai minut lukemaan kaikki tähän asti suomennetut osat yhteen menoon. Lukemisesta sai näin paljon enemmän irti, koska ei tarvinnut miettiä kuka oli kuka ja tarinan pidemmät kaaret tulivat paremmin esiin.

torstai 1. elokuuta 2013

Kevyttä ja kivaa


Tykkään lueskella välillä ihan silkkaa hömppää. Romantiikan alallakin kirjoja löytyy hyvinkin erilaisia. Osa on kevyttä höttöä, jolla on hyvä tyhjentää omaa päätänsä ja joka ei jätä sen kummempia jälkiä lukijan mieleen. Toisinaan kevyeen tekstiin on kiedottu vakavampia ja koskettavampia tarinoita. Huumorin ja hömpän yhdistäminen viihdyttää myös. Laadukkaan viihteen löytäminen luettavaksi ei aina ole helppoa ja uskoisin ettei myöskään sen kirjoittaminen.

Seuraavaksi muutamia sanoja kevään ja alkukesän mittaan luetuista viihdekirjoista.

Cathy Kelly: Uusia alkuja
Neljä naista kohtaavat irlantilaisessa pikkukaupungissa. Menneisyyden selvittelyä ja uusia tuulia tulevaisuuteen. Kelly on ollut vuosia eräs hömppäsuosikeistani, mutta tuoreimpiin Kellyn kirjoihin en ole saanut enää makua. Ihan mukavaa luettavaa silti.

Rain Mitchell: Opetuksia
Luin viime vuonna Mitchellin sarjan ensimmäisen osan Tasapainoilua. Opetuksia jatkaa edellisestä osasta tuttujen naisten elämän seuraamista. Aikamoista amerikanmeininkiä, mutta kevyttä ja kivaa luettavaa.

Nora Roberts: Rakkauden kynnyksellä
Toinen osa Boonsboron majatalon ympärillä pyörivästä sarjasta. Melko tyypillinen Robertsin tyylin edustaja. Jo alussa tietää ketkä tässä kirjassa saavat toisensa. Mielenkiintoista on seurata miten tähän lopputulokseen päädytään ja mitä mutkia matkassa on. Majataloon liittyvä kummitustarina ja helppolukuisuus saavat minut tarttumaan todennäköisesti myös seuraavaan osaan, vaikka en kovin kummoisena kirjaa pitänytkään.

Charlaine Harris: Samaa verta
Harrisin kirjoissa on melkoinen annos fantasiaa mukana, mutta silti miellän ne enemmän silkaksi hömpäksi. Telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija Sookie liikkuu sujuvasti niin vampyyrien, ihmissusien kuin muidenkin yliluonnollisten olentojen parissa. Tällä kertaa Sookie on hieman siipi maassa edellisen osan tapahtumien vuoksi. Lohtua tuo suhde komeaan vampyyriin, mutta Sookie ei olisi Sookie ellei hän onnistuisi taas kerran sotkeutumaan verisiin tapahtumiin.

Marian Keyes: Mercy Closen mysteeri
Helen on nuorin Walshin sisaruksista, joista toiset ovat saaneet omat kirjansa jo aiemmin. Keyesille ominaiseen tyyliin kirjassa käsitellään vakavampaa aihetta kevyemmän rinnalla. Tällä kertaa kyseessä on masennus, josta Helen on kärsinyt aikaisemminkin. Yksityisetsivänä toimiva Helen etsii comebackia tekevän poikabändin jäsentä ihmissuhdepyörityksen lomassa. Irlannin talousvaikeudet näkyivät myös kiinnostavasti kirjan juonikuvioissa. Kelpo tavaraa.

Kirsti Ellilä: Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin
Toimittaja Selma kärsii raha-, remontti- ja ihmissuhdehuolista. Hän päättää kirjoittaa menestyksekkään ja myyvän rakkausromaanin. Lähipiirillä on omat epäilynsä Selman aikeista. Kirja on herkullinen sekoitus ihmissuhteita, kirjoituspohdintaa ja huumoria.



maanantai 17. kesäkuuta 2013

Anu Juvonen: Lähiöoksennus


Odotin kiinnostuneena Anu Juvosen Lähiöoksennusta, koska olen itsekin elänyt lähiölapsuuden ja -nuoruuden 80-luvulla. Lähiö on määrittänyt minua monella tapaa.

Lähiöoksennus on tarina Katjasta ja hänen kahdesta ystävästään Mirristä ja Sannasta. Katjan perheen elämää seurataan Katjan syntymästä lähtien. Perhe muuttaa uuteen Kannelmäen lähiöön omaan asuntoon. Jonkun vuoden kuluttua isä lähtee uuden naisystävänsä luo ja äiti jää pitämään Katjan ja tämän isoveljen elämää kasassa. Katjan elämä laajenee kotipihalta ja perheen parista isompiin ympyröihin. Kasvava tyttö ihmettelee lähiön monenkirjavaa elämää. Lasten maailmassa on paljon sellaista mistä vanhemmat eivät tiedä. Katja ystävystyy ensin Mirrin ja myöhemmin Sannan kanssa. Tytöt haluavat olla jotakin ja päästä piireihin. Yläastemaailmassa se tarkoittaa viinaa, tupakkaa ja seksiä. Kaikkea pitää kokeilla ja vielä enemmän puhua siitä. Kaiken meuhkaamisen takana Katjaa ajaa ajatus päästä pois lähiöstä ja kaikista sen lieveilmiöistä. Lähtöhaaveet näyttävät toteutuvan lukion myötä. Katja ja Sanna suuntaavat kohti uutta elämää Mirrin jäädessä huonojen kokemuksien myötä lähiöön.

Lukemisen jälkeen minulle jäi melkoisen ristiriitainen olo. Ajankuva kirjassa oli tunnistettava ja samoin tietynlainen nuoruuden vimma. Kirjallisuus tuntuu välillä olevan täynnä nuorten miesten kasvukertomuksia, joten oli vaihteeksi raikasta lukea nuorten tyttöjen kasvusta. Joku kuitenkin tökkii. Kirja tuntuu moittivan vanhempia välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Kuitenkin kirjan lasten ja nuorten tärkein huolenaihe tuntui olevan se, etteivät vanhemmat ja opettajat vain saisi tietää mistään mitään. Välillä kirjan tapahtumat tuntuivat olevan melkoista kurjuuden maksimointia. Kirjassa oli myös jotenkin liikaa tavaraa. Ehkä Katjan isän toilailuja liike-elämässä tai vanhempien suhteita ja varhaislapsuuden kokemuksia olisi voinut tiivistää.

Lähiöoksennus on ehdottomasti kiinnostava kirja. Olen monesti pohdiskellut ihmisten taustan ja lapsuusympäristön merkitystä myöhempään elämään. Usein nämä ajatukset tulevat mieleeni kohdatessani ihmisen, joka tulee täysin erilaisista oloista kuin itse tulen. Juvosen kirja sai minut pohtimaan ihmisten käsityksiä lähiöistä ja niissä elävistä ihmisistä. Joillekin ihmisille lähiö on outo ja pelottava käsite, joka leimaa kaiken lähiöistä tulevan toisenlaiseksi kuin ns. tavallisen elämän. Elämä ja nuoruus ovat kuitenkin perusteiltaan melko lailla samanlaista asuipa missä vain.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Dekkarisatoa


Mietin, että hyppäisinkö tauon jälkeen suoraan tämänhetkisten luettujen pariin . Päätin kuitenkin tehdä muutamia koosteita siitä mitä on tullut luettua. Pysynpähän samalla itsekin kärryillä siitä, mitä oikein olen lukenut.

Antonio Hill: Kauniit kuolemat
Luin viime vuonna Hillin Kuolleiden lelujen kesän ja pidin siitä. Odotukset Kauniiden kuolemien suhteen olivat siis korkealla. Barcelonalaiskomisario Saldago työtovereineen tutkii tällä kertaa erään yrityksen henkilökunnan tekemiä itsemurhia. Saldagon vaimo on edelleen kateissa eikä hänen kohtalonsa ratkea vieläkään. Jostain syystä en saanut oikein makua tähän kirjaan ja voi ollakin että Hillin seuraavat jäävätkin minulta väliin.

Ann Cleeves: Kuolemanhiljaisuus
Kuolemanhiljaisuus on toinen suomennos Vera Stanhopesta kertovaan sarjaan. Vera löytää naisen ruumiin kuntokeskuksen saunasta. Nainen on sosiaalityötekijä, joka työskentelee lastensuojelussa. Liittyykö kuolema työtehtäviin vai löytyykö ratkaisu kuolleen naisen yksityiselämästä. Pidin Veran hahmosta, joka on sympaattisella tavalla samanlainen kuin stereotyyppinen miesetsivä. Kirjan tapahtumia katseltiin myös muista kuin juttua tutkivien poliisien näkökulmasta.

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 20-luvun Helsinkiin. Rouge on päivisin hattukaupan myyjätär ja öisin kapakkalaulajatar. Erään laulukeikan jälkeen Rouge löytää ravintolan omistajan murhattuna. Rougen veljeä epäillään teosta. Poliisi on tyytyväinen, mutta Rouge haluaa selvittää oikean syyllisen. Kirjan ajankuva viehätti minua. Pidin myös siitä, että vaikka kirja perusasenteeltaan oli kevyt löytyi siitä myös tummempia juonteita.

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Hiekkapellon Kolibri on toinen kotimainen esikoisdekkari. Anna Fekete on lapsena Suomeen muuttanut pakolaistaustainen nuori poliisi. Hän palaa nuoruutensa kotikaupunkiin rikospoliisiksi. Anna kohtaa työpaikallaan monenlaisia asenteita. Annalla on myös omia selvittämättömiä tunteita menneisyydessään. Nuori juoksijanainen löydetään murhattuna lenkkipolulta. Kohta myös toinen lenkkeilijä murhataan. Uhreja ei yhdistä aluksi muu kuin kummankin taskusta löytynyt atsteekkikoru. Poliisit alkavat epäillä jäljittävänsä sarjamurhaajaa. Poliisiin ottaa yhteyttä myös kunniaväkivaltaa pelkäävä nuori tyttö. Pidin kirjasta. Hahmot olivat kiinnostavia. Juonikuvio vain lätsähti jotenkin loppua kohti. Jatkoa kuitenkin jään odottamaan kiinnostuneena.

Viveca Sten: Syvissä vesissä ja Sisäpiirissä
Taas yksi naisen kirjoittama ruotsalainen saaristolaisdekkari, muistan ajatelleeni nähdessäni Stenin Syvissä vesissä- kirjan ensi kertaa. Onneksi kuitenkin tartuin siihen. Kirjat sijoittuvat Tukholman saaristoon ja erityisesti Sandhamnin saarelle. Rikoksia Stenin kirjoissa selvittelee poliisi Thomas Andreasson ja häntä auttaa lapsuudenystävä ja juristi Nora Linde. Ensimmäisessä kirjassa merestä löytyy kalaverkkoon sotketunut murhattu mies. Kohta myös kuolleen miehen serkku löydetään murhattuna saarelta, johon heillä ei pitäisi olla mitään kytköksiä. Sisäpiirissä-kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun pursiseuran puheenjohtaja ammutaan veneeseen kesken purjehduskilpailun lähdön. Thomas ja Nora ovat viettäneet lapsuutensa saaristossa ja tuntevat sen ja sen asukkaat hyvin. Murhajuonet ovat taidokkaita ja Thomasin ja Noran yksityielämää saadaan seurata sopivassa määrin. Tulen lukemaan Viveca Steniä jatkossakin.

Seppo Jokinen: Vihan sukua
Vihan sukua on jo 18. komisario Koskisesta kertova kirja. Paljon on Koskiselle tapahtunut vuosien mittaan. Samoin lukijalle. Aloin seurata Koskisen vaiheita jo Koskinen ja siimamies-kirjan myötä ja yhä vain Seppo Jokisen kirja tulee luettua. Olisi toisaalta mielenkiintoista lukea Koskiset joskus alusta lähtien uudelleen. Osa kirjojen viehätyksestä on tutuissa tamperelaismaisemissa. Tällä kertaa Koskinen työtovereineen joutuu selvittelemään isoa juttua. Rautatiellä räjähtää ja kohdalle osuva matkustajajuna vaurioituu pajoin eikä kuolleilta ja loukkaantuneilta vältytä. Junassa on matkustajana uhkailtu kansanedustaja. Suojelupoliisi on varma, että kyseessä on terrori-isku. Syrjään joutuva Koskinen näkee asiassa myös muita seikkoja. Koskinen joutuu sekaantumaan kuolemantapaukseen myös läheisemmin, sillä samassa rapussa Koskisen kanssa asuva nainen löydetään kotoaan murhattuna. Vihan sukua ei minusta ollut Jokisen tuotannon kärkipäätä, mutta kelpo kirja joka tapauksessa.

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut
En näemmä ottanut Paholaisen pennuista edes kuvaa. Kirja on päätös osa henkivartija Hilja Ilveskerosta kertovasta trilogiasta. Olen lukenut aikaisemmat osat ja kaiken muunkin Lehtolaisen tuotannon. Yleensä pidän Lehtolaisen kirjoista, mutta nämä Ilveskerot ovat hieman tökkineet. Aluksi aioinkin jättää Paholaisen pennut väliin, mutta sen napottaessa kirjaston hyllyssä otin sen mukaani. Kirja liikkuu edellisten osien tapaan kansainvälisen rikollisuuden ja vakoilun piirissä. Myös Hiljan henkilökohtaista elämää ja menneisyyttä kaivellaan. En viehättynyt tästäkään kirjasta. Se johtuu luultavasti siitä, etten muutenkaan pidä tämäntyylisistä kirjoista. Mutta tulipahan luettua. Nyt sitten pääsenkin odottelemaan Lehtolaisen uutta Maria Kallio-kirjaa.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Paluu


Talvi ja kevät ovat mennä hurahtaneet ohi. Lukenut olen koko ajan, mutta en vain ole saanut kirjoitettua. Välillä on kirjoittamisen halu iskenyt ja useita blogitekstin alkujakin on kertynyt. Blogien seuraaminenkin on ollut hieman vähemmällä. Selityksenä tälle kaikelle voi tietysti löytää opinnoista, jotka ovat vaatineet melkoista koneen ääressä istumista, odottamatonta liikintainnostusta tai vain yleistä saamattomuutta. Eniten harmittaa Lukudiplomi-haasteen kesken jääminen. Olin siitä kovi innoissani ja luinkin useita siihen kuuluvia kirjoja, mutta en vain saanut niistä tekstiä aikaiseksi.

Nyt on kuitenkin loma. Pahimmasta opiskeluväsymyksestä on toivuttu ja kirjastosta on käyty iso pino lukemattomia kirjoja, jotka eivät liity opintoihin millään tavoin. Sormetkin kaipaavat näppäimistöjumppaa ja ajatukset tuuletusta. Paluu blogielämään tuntuukin oikein houkuttelevalta.

torstai 28. helmikuuta 2013

Tammi- ja helmikuun luettuja



Olen ollut opintojen suhteen kiireinen ja kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Haluan kuitenkin lyhyesti merkitä muistiin lukemiani kirjoja, joten teen tälläisen kokoomapastauksen. Muutama luettu kirja jää odottamaan vuoroaan, koska haluan niistä kirjoittaa enemmän. Saan näin käsiteltyä ison pinon kirjoja ja kirjoittamaan tuoreemmista lukukokemuksista.

Milla Paloniemi (toim.): Höh! ...ja muita sarjakuvakertomuksia lapsille
  • Suomalaista uutta sarjakuvaa lapsille
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
  •  Kiehtova tarina naisesta, joka alkaa nähdä unia uuden kotinsa entisistä asukkaista. Kahden naisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Vetävä kirja.
Hanna Koljonen: Sokerihullu
  • Sarjakuva sokeririippuvuudesta. Itsellä ei näin pahaa ongelmaa ole, mutta jotakin tunnistin myös itsestäni.
Tuija Lehtinen: Pirunsaaren veljekset
  •  Tuija Lehtisen varhaistuotantoa uusintaluvussa. Ihan mukava kirja edelleen
Jen Campbell: Kummia kysymyksiä kirjakaupassa
  •  Pieni ja hauska kirja asiakaskohtaamisista
356.fi: viisi vuotta valokuvina
  •  Mielenkiintoinen kurkistus ihmiselämään valokuvien avulla
Melissa Hill: Älä unta näe
  •  Irlantilaista viihdettä, jonka olinkin lukenut joskus aikaisemmin. Kirjassa oli vammaisuus osana juonta, mikä on viihdekirjallisuudessa harvinaista.
Virpi Hämeen-Anttila: Tapetinvärinen
  •  Kirjailija painiskelee menneisyytensä kanssa yrittäessään kirjoittaa uutta kirjaa. Paikoitellen kiinnostava, mutta en kuitenkaan päässyt tähän oikein sisälle.
Karen Homer: Mitä jokaisen naisen tulisi tietää kengistä
  • Yllättävän asiallinen kirja kengistä
Kirsi Pehkonen: Aloituskiekko
  • Jääkiekkoa pelaava seiskaluokkalainen Hilla pääsee pelaamaan oikeassa joukkueessa. Hauska kirja, jossa käsitellään vakavampiakin asioita.
Kirsi Pehkonen: Punaviiva
  • Hillan tarina jatkuu nyt urheilukuokalla kaupungissa.
Richard Thompson: Pellonreuna
  • Sarjakuvaa lapsista, mutta ei lapsille
Ilpo Rantanen: Vuonna 85 - Manserockin lyhyt oppimäärä
  • Sukellu 80-luvun rock-elämään Tampereella. Asiallista historiaa ja huvittavia anekdootteja. Mukana cd-levy, jolle oli valittu harvinaisempiakin kappaleita.
Vilja-Tuulia Huotarinen (toim.): Taskunovellit
  •  Uusia suomalaisia novelleja. Osasta pidin ja osa tuli luettua ilman suurempia muistijälkiä.
Satu Lusa: Kaunotar ja hirviöt
  • Sarjakuva parisuhteen solmimisen vaikeudesta

perjantai 8. helmikuuta 2013

John Irving: Vapauttakaa karhut!

Kuva täältä.
John Irving on ollut kauan lempikirjailijoideni joukossa. Tuore suomennos Vapauttakaa karhut! on Irvingin esikoisteos. Tartuin kirjaan hivenen pelonsekaisella uteliaisuudella.

Siggy ja Graff ovat kaksi wieniläistä opiskelijanuorukaista, jotka tutustuvat sattumoisin, ostavat yhteisen moottoripyörän ja lähtevät matkalle. Lähtiessään matkalle he käyvät eläitarhassa. Vangitut eläimet eivät jätä vapaudenkaipuisia miehiä rauhaan ja Siggyn aivoissa itää ajatus eläinten vapauttamisesta. Matkalaiset päätyvät erääseen majataloon. Erinäisten tapausten vuoksi Siggy palaa Wieniin ja Graff jää majataloon. Kirjan keskiosa onkin Siggyn muistikirjaa eläintarhasta ja sukuhistoriasta. Graff viettää aikaa majatalossa. Siggy palaa ja tapahtumat ajautuvat vauhdilla eteenpäin.

En oikein osaa sanoa mitä mieltä kirjasta oikein olen. Päällimmäinen mielikuva on varsin sekava ja minulla on tunne etten oikein pysynyt tarinan matkassa. Silti kirjassa oli paljon kohtia, joista pidin paljon. Siggyn muistikirja oli minulle mieleisin osa. Kiinnostava kirja ehdottomasti oli.

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni


Taas olen lukenut ison pinon kirjoja ilman, että olen saanut kirjoitettua niistä mitään. Osittain voin syyttää tästä opiskelukiireitä, mutta osansa on kyllä ihan omalla saamattomuudellanikin. Yritän kuitenkin jonkun lyhyen maininnan saada aikaiseksi kaikista lukemistani kirjoista.

Luin syksyllä James Herriotin kirjan Elämäni kissat, johon on koottu kissatarinoita Herriotin kirjoista. Kerroin jo silloin kuinka viidennen luokan kuvaamataidon opettajamme luki meille tätä kirjaa ääneen. Innostuin Herriotin kirjoista ja luin ne kaikki. Elämäni kissat palautti mieleeni nämä aikaisemmat lukukokemukseni ja sai minut lukemaan Kaikenkarvaiset ystäväni jälleen kerran.

Kirja kertoo nuoresta vastavalmistuneesta eläinlääkäristä, joka saapuu ensimmäiseen työpaikkaansa Yorkshireen. Uusi työ tuo mukanaan monia kommelluksia niin ihmisten kuin eläinten parissa. Herriot kirjoittaa molemmista lämmöllä. Kirjasta huokuu ehdoton eläinrakkaus ja ihastuminen kauniiseen maaseutuun.

Kirjan tapahtumat palautuivat yllättävän hyvin mieleeni, mutta se ei haitannut mukavaa paluuta kirjan maisemiin.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!


Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! kertoo kirjoittajan omista kokemuksista 50-luvun Lontoon laitakaupungilta. Nuori Jennifer on sairaanhoitaja, joka on opiskelemassa kätilöksi. Sattumalta hän päätyy harjoittelijaksi nunnien ylläpitämään Nunnatus Houseen. Nunnatus House ylläpitää aluella äitiyshuoltoa ja aluesairaanhoitoa.

Kirja kuvaa Jennyn sopeutumista vaativaan työhön ja täysin erilaiseen ympäristöön kuin mihin hän on tottunut. Olosuhteet East Endissä ovat kurjat ja Jenny kohtaa siellä likaa, köyhyyttä ja välinpitämättömyyttä mutta myös ihmisten keskeistä yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Nunnatus House on myös luostari, mutta Jenny toteaa sen kuitenkin olevan rennonpi ympäristö kuin hierarkkinen sairaalamaailma. Toiset kätilöt ja nunnat muodostavat mielenkiintoisen yhteisön. Saamme lukea myös välähdyksiä Jennyn henkilökohtaisesta elämästä ja menneisyydestä.

Hakekaa kätilö! on myös mielenkiintoinen katsaus sairaanhoidon ja kätilön työn kehitykseen ja arvostukseen 1800-luvulta 1950-luvulle Isossa-Britanniassa. Elämästä East Endissa kerrotaan myös hyvin. Kirjan lopussa on myös artikkeli cockneyn kielestä.

Minusta kirja oli melko helppolukuinen. Paikoitellen kerronnasta  mieleeni tulivat sairaanhoitajattarista kertovat tyttökirjat, mutta onneksi kirjassa on paljon muutakin. Kirja on lämminhenkinen. Jenny suhtautuu slummielämään ulkopuolisen silmin, mikä on toisaalta vahvuus, mutta toisaalta hän katsoo potilaita tietyllä tavalla ylhäältä päin. Jennyn omasta taustasta olisin myös mielelläni lukenut hieman enemmän. Nyt se jäi vain muutamaan hämärään viittaukseen.

Lukijalle kiinnostus sairaanhotoon ja sosiaalisiin oloihin on varmasti eduksi. Aivan herkimmille lukijoille kirjaa ei voi myöskään suositella, sillä niin yksityiskohtaisesti välillä tapauksista kerrotaan. Ihmisten ja olosuhteiden kuvaaminen on kuitenkin pääasia.

Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka näytetään käsittääkseni Ylellä helmikuusta alkaen. Saatan sarjaa katsoa nähdäkseni miten kirjasta on muokattu tv-sarja.


torstai 17. tammikuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja


Annukka Salaman teos Käärmeenlumooja voitti kirjablogien valitseman Blogistanian Kuopuksen. Kirjasta olen lukenut joukoittain kehuvia kirjoituksia. Tämä kaikki sai minutkin kiinnostumaan Käärmeenlumoojasta. Onneksi,sillä kirja on mainio. Olen hieman epäileväinen nuorten fantasia+ suhteet-yhdistelmälle yritettyäni kerran lukea Houkutusta.

Päähenkilö Unna on tuntenut itsensä aina erilaiseksi. Hän viihtyy metsissä ja korkeilla paikoilla. Kaikki ketteryyttä vaativa on hänelle leikintekoa. Unna on oppinut peittämään kykynsä välttääkseen ihmisten huomion. Erään kerran Unnan taidot herättävät huomiota ja joukko nuoria lähestyy Unnaa. Nuoret ovat faunoideja eli heillä on jonkun eläimen voimia ja kykyjä käytössään. Unna saa kuulla olevansa myös faunoidi. Unna tutustuu muihin faunoideihin ja oppii uusia asioita itsestään. Faunoidien elämä ei ole aivan yksinkertaista, sillä heidän pitää salata todellinen luontonsa muilta sekä olemassa on myös faunoideja saalistavia metsästäjiä. Samaan aikaan Unna elää tavallista nuoren tytön elämää, jossa vahditaan siskon lapsia, joudutaan vanhempien kanssa mökille ja aloitetaan lukio.

Ihastuin kirjaan. Se on jännittävä, hauska ja omaperäinen. Annukka Salama on saanut sinsänsä tutuista fantasia-aoneksista luotua oman maailmansa. Itse pidin myös ns. normaalin aineksen tyylistä. Faunoidien väliset suhteen oli kuvattu kiinnostavasti. Jotenkin nuorisojoukko oli saatu hyvin aidon oloiseksi suunsoittonsa ja pussikaljoittelunsa kanssa.

Kirjalle on tulossa myös jatkoa, jota odotan innolla.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia


Kate Atkinsonin Kaikkein vähäpätöisin asia on jatkoa aikaisemmin lukemalleni Ihan tavallisena päivänä-kirjalle. Päähenkilö Jackson Brodie on entinen poliisi ja entinen yksityisetsivä. Edellisen kirjan lopussa hän sai perinnön, jonka turvin hän on myynyt etsivätoimistonsa ja muuttanut Ranskaan. Nyt Jackson on kuitenkin Edinburghissa, jossa hänen naisystävällään Juliella on osa vaatimattomassa teatteriesityksessä.

Tapahtumat käynistyvät liikenneruuhkassa. Peräänajotilanteessa toisen auton kuljettaja pahoinpitelee toisen. Rikoskirjailija puuttuu tilanteeseen. Jackson Brodie sattuu näkemään tapauksen. Yksinkertaiseen tapahtumaan liittyy pian paljon muutakin. Seuraamme tapahtumia useiden eri henkilöiden silmin ja olemme välillä tapahtumista perillä paremmin kuin kirjan hahmot, mutta vain välillä, sillä henkilöillä on paljon salaisuuksia. Pian sopassa on kadonneita henkilöitä, lahjontaa, murhattu näyttelijä, prostituutiota, rikkaan rakennuttajan vaimo, eläviä ja kuolleita venäläistyttöjä, varastelevia teinipoikia ja skotlanilainen naiskomisario. Atkinson pyörittää tapahtumista ja henkilöistä hurjan sopan, joka kuitenkin lopussa selviää, ainakin jollakin tapaa.

Kaikkein vähäpätöisin asia oli mukava kirja lukea. Siinä oli paljon raakoja asioita, jotka toisen kirjailijan teoksessa olisivat voineet olla kuvattu todella raadollisesti. Silti niitä ei oltu tässäkään kaunisteltu. Atkinsonin kirjoissa on dekkareille epätavanomaista huumoria. Lukiessani olin välillä kyllästyä jatkuviin henkilövaihdoksiin ja ihmettelin mielessäni, että onko kirjailija saanut tästä aikaiseksi mitään. Kirjassa oli kuitenkin vetoa, joka sai minut jatkamaan loppuun asti. Hyvä niin, sillä kirja jätti mukavan jälkimaun.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Alison Bechdel: Äideistä parhain










Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.

Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.

Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.

Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.

Outi Pakkanen: Julma kuu

Kannen kuva täältä.
Olen tainnut lukea vuosien varrella koko Outi Pakkasen tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon, mutta viime vuosina ilmestyneet kirjan olen lukenut lähinnä vain tavan vuoksi. Ne eivät ole tehneet mitenkään erityistä vaikutusta. Julman kuun suhteen olinkin positiivisen yllättynyt.

Johanna on kosmetiikkamyyjä Helsingin Stockmannilla. Johanna asuu yksin kauniisti sisustetussa asunnossaan. Vanhemmat odottavat jo perheen perustamista, mutta toistaiseksi Johanna on tyytynyt seuraamaan vain ystävättärensä perhe-elämää. Eräänä päivänä Johanna törmää kuitenkin hurmaavaan mieheen, Samueliin. Johanna liitelee pää pilvissä uuden suhteen huumassa. Ystävätär puolestaan joutuu kohtaamaan kriisin omassa elämässään. Samaan aikaan tapahtumia tarkkaillaan Johannan naapuritalosta. Tarkkailija tuntuu näkevän ja tietävän kaikenlaisia asioita. Lukija alkaa pikkuhiljaa huolestua Johannan puolesta. Samuel  ei ehkä olekaan täydellinen mies.

Julmassa kuussa oli paljon Pakkasen tuotannosta tuttuja piirteitä. Tällä kertaa kirjassa oli kuitenkin myös erilaista kierrettä. Kiinnostuin kirjan henkilöistä ja halusin tietää mitä tulee tapahtumaan. Tunsin lukevani jännityskirjaa, enkä Helsinki-opasta.

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Kani nimeltä jumala -kirjasta on kirjoitettu useissa kirjablogeissa. En välttämättä olisi tullut lukeneeksi kirjaa ilman lukemiani kirjoituksia. Kirjoitusten yleissävy on ollut kehuvaa ja odotukseni olivat korkealla.

Kirjan kertoja Elly kertoo elämästään kahdessa jaksossa. Kirjan alkupuolella Elly on yksinäinen lapsi, jonka tärkein ihminen on isoveli Joe. Elly ystävystyy salamyhkäisen Jenny Pennyn kanssa. Ellyn perhe saa rahaa ja muuttaa Cornwalliin pitämään majataloa. Tyttöjen ystävyys säilyy välimatkasta huolimatta, kunnes Jenny yhtäkkiä katoaa jälkiä jättämättä. Kuluu vuosia ja Elly ja Joe varttuvat aikuisiksi. Jenny Penny ilmaantuu taas mukaan kuvioihin. Hahmojen elämää seurataan taas muutamien vuosien ajan. Tällä kertaa tapahtumien huippukohta liittyy syyskuun 11. päivän tapahtumiin.

En suoralta kädeltä ihastunut kirjaan. En oikein saanut otetta siitä. Tapahtumien puolesta en oikein vieläkään ole perillä koko kirjasta, mutta kirjan tunnelmassa on jotain sellaista, mikä nostaa lukukokemuksen kuitenkin positiiviseksi.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Charlaine Harris: Pedon veri


Kirjavuoteni alkoi vampyyrien ja muiden yliluonnollisten olentojen parissa. Pedon veri on tuorein suomennos Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjasta. Päähenkilö Sookie on telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija, jonka elämä on kietoutunut erilaisten yliluonnollisten olentojen liepeille. Vampyyrit ovat olleet ihmisten tietoisuudessa keinoveren ansiosta jo useamman vuoden. Tässä kirjassa julkisuuteen astuvat kaksiluontoiset eli ihmissudet ja muodonmuuttajat. Uusi paljastus aiheuttaa hälyä myös Bon Tempsissa. Sookie joutuu vaaraan myös keijujen keskinäisen välienselvittelyn vuoksi. Sookien henkilökohtainen elämä pyörii tällä kertaa vampyyri Ericin ympärillä.

Olen tähän asti pitänyt Sookien seikkailuja mukavina ja viihdyttävinä välipaloina. Tällä kertaa en päässyt kirjan imuun mukaan. Ehkä se johtui siitä, ettei keijujuoni tai muodonmuuttajien asiat oikeastaan vaikuttaneet Sookien elämään tai sitten olen vain kyllästynyt verenvuodatukseen ja Sookien ihmepelastumisiin. Myöskään Sookien suhdekuviot eivät olleet tässä kirjassa kovin mielenkiintoisia vaikka Ericillä olikin pari herkullista kohtausta.

Luultavasti tulen kuitenkin lukemaan sarjaa jatkossakin eli vaikka tämä kirja olikin pieni pettymys, on sarja kokonaisuudessaan ihan kivaa luettavaa.

Blogistanian Finlandia 2012

Olen lukenut jonkun verran vuonna 2012 ilmestynyttä kotimaista kirjallisuutta. Lukemiseni on ollut kuitenkin laadultaan melko kevyttä eikä ns. vakavampi kirjallisuus tehnyt yhtä poikkeusta lukuunottamatta suurta vaikutusta. Haluan antaa siis ääneni Blogistanian Finlandia 2012 -äänestyksessä vain yhdelle kirjalle. Ääneni saa Sirpä Kähkösen Hietakehto.

Hietakehto teki minuun vaikutuksen Kähkösen muun Kuopio-sarjan tavoin. Kirjan valtteja on vahva ihmiskuvaus ja tunnelma. Erityisesti kirjan lasten ja nuorten maailma on kuvattu taidolla. Pidin kirjan kielestä. Kähkönen on sijoittanut hahmonsa uskottavaan historialliseen ympäristöön. Pidän siitä miten Kähkönen kuvaa ihmisiä hankalissa ja vaikeissa tilanteissa. Hän ei tee sota-ajan ihmisistä mitään ylivertaisia selviytyjiä vaan kuvaa heidät inhimillisinä hahmoina.