maanantai 21. tammikuuta 2013

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!


Jennifer Worthin Hakekaa kätilö! kertoo kirjoittajan omista kokemuksista 50-luvun Lontoon laitakaupungilta. Nuori Jennifer on sairaanhoitaja, joka on opiskelemassa kätilöksi. Sattumalta hän päätyy harjoittelijaksi nunnien ylläpitämään Nunnatus Houseen. Nunnatus House ylläpitää aluella äitiyshuoltoa ja aluesairaanhoitoa.

Kirja kuvaa Jennyn sopeutumista vaativaan työhön ja täysin erilaiseen ympäristöön kuin mihin hän on tottunut. Olosuhteet East Endissä ovat kurjat ja Jenny kohtaa siellä likaa, köyhyyttä ja välinpitämättömyyttä mutta myös ihmisten keskeistä yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa. Nunnatus House on myös luostari, mutta Jenny toteaa sen kuitenkin olevan rennonpi ympäristö kuin hierarkkinen sairaalamaailma. Toiset kätilöt ja nunnat muodostavat mielenkiintoisen yhteisön. Saamme lukea myös välähdyksiä Jennyn henkilökohtaisesta elämästä ja menneisyydestä.

Hakekaa kätilö! on myös mielenkiintoinen katsaus sairaanhoidon ja kätilön työn kehitykseen ja arvostukseen 1800-luvulta 1950-luvulle Isossa-Britanniassa. Elämästä East Endissa kerrotaan myös hyvin. Kirjan lopussa on myös artikkeli cockneyn kielestä.

Minusta kirja oli melko helppolukuinen. Paikoitellen kerronnasta  mieleeni tulivat sairaanhoitajattarista kertovat tyttökirjat, mutta onneksi kirjassa on paljon muutakin. Kirja on lämminhenkinen. Jenny suhtautuu slummielämään ulkopuolisen silmin, mikä on toisaalta vahvuus, mutta toisaalta hän katsoo potilaita tietyllä tavalla ylhäältä päin. Jennyn omasta taustasta olisin myös mielelläni lukenut hieman enemmän. Nyt se jäi vain muutamaan hämärään viittaukseen.

Lukijalle kiinnostus sairaanhotoon ja sosiaalisiin oloihin on varmasti eduksi. Aivan herkimmille lukijoille kirjaa ei voi myöskään suositella, sillä niin yksityiskohtaisesti välillä tapauksista kerrotaan. Ihmisten ja olosuhteiden kuvaaminen on kuitenkin pääasia.

Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka näytetään käsittääkseni Ylellä helmikuusta alkaen. Saatan sarjaa katsoa nähdäkseni miten kirjasta on muokattu tv-sarja.


torstai 17. tammikuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja


Annukka Salaman teos Käärmeenlumooja voitti kirjablogien valitseman Blogistanian Kuopuksen. Kirjasta olen lukenut joukoittain kehuvia kirjoituksia. Tämä kaikki sai minutkin kiinnostumaan Käärmeenlumoojasta. Onneksi,sillä kirja on mainio. Olen hieman epäileväinen nuorten fantasia+ suhteet-yhdistelmälle yritettyäni kerran lukea Houkutusta.

Päähenkilö Unna on tuntenut itsensä aina erilaiseksi. Hän viihtyy metsissä ja korkeilla paikoilla. Kaikki ketteryyttä vaativa on hänelle leikintekoa. Unna on oppinut peittämään kykynsä välttääkseen ihmisten huomion. Erään kerran Unnan taidot herättävät huomiota ja joukko nuoria lähestyy Unnaa. Nuoret ovat faunoideja eli heillä on jonkun eläimen voimia ja kykyjä käytössään. Unna saa kuulla olevansa myös faunoidi. Unna tutustuu muihin faunoideihin ja oppii uusia asioita itsestään. Faunoidien elämä ei ole aivan yksinkertaista, sillä heidän pitää salata todellinen luontonsa muilta sekä olemassa on myös faunoideja saalistavia metsästäjiä. Samaan aikaan Unna elää tavallista nuoren tytön elämää, jossa vahditaan siskon lapsia, joudutaan vanhempien kanssa mökille ja aloitetaan lukio.

Ihastuin kirjaan. Se on jännittävä, hauska ja omaperäinen. Annukka Salama on saanut sinsänsä tutuista fantasia-aoneksista luotua oman maailmansa. Itse pidin myös ns. normaalin aineksen tyylistä. Faunoidien väliset suhteen oli kuvattu kiinnostavasti. Jotenkin nuorisojoukko oli saatu hyvin aidon oloiseksi suunsoittonsa ja pussikaljoittelunsa kanssa.

Kirjalle on tulossa myös jatkoa, jota odotan innolla.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia


Kate Atkinsonin Kaikkein vähäpätöisin asia on jatkoa aikaisemmin lukemalleni Ihan tavallisena päivänä-kirjalle. Päähenkilö Jackson Brodie on entinen poliisi ja entinen yksityisetsivä. Edellisen kirjan lopussa hän sai perinnön, jonka turvin hän on myynyt etsivätoimistonsa ja muuttanut Ranskaan. Nyt Jackson on kuitenkin Edinburghissa, jossa hänen naisystävällään Juliella on osa vaatimattomassa teatteriesityksessä.

Tapahtumat käynistyvät liikenneruuhkassa. Peräänajotilanteessa toisen auton kuljettaja pahoinpitelee toisen. Rikoskirjailija puuttuu tilanteeseen. Jackson Brodie sattuu näkemään tapauksen. Yksinkertaiseen tapahtumaan liittyy pian paljon muutakin. Seuraamme tapahtumia useiden eri henkilöiden silmin ja olemme välillä tapahtumista perillä paremmin kuin kirjan hahmot, mutta vain välillä, sillä henkilöillä on paljon salaisuuksia. Pian sopassa on kadonneita henkilöitä, lahjontaa, murhattu näyttelijä, prostituutiota, rikkaan rakennuttajan vaimo, eläviä ja kuolleita venäläistyttöjä, varastelevia teinipoikia ja skotlanilainen naiskomisario. Atkinson pyörittää tapahtumista ja henkilöistä hurjan sopan, joka kuitenkin lopussa selviää, ainakin jollakin tapaa.

Kaikkein vähäpätöisin asia oli mukava kirja lukea. Siinä oli paljon raakoja asioita, jotka toisen kirjailijan teoksessa olisivat voineet olla kuvattu todella raadollisesti. Silti niitä ei oltu tässäkään kaunisteltu. Atkinsonin kirjoissa on dekkareille epätavanomaista huumoria. Lukiessani olin välillä kyllästyä jatkuviin henkilövaihdoksiin ja ihmettelin mielessäni, että onko kirjailija saanut tästä aikaiseksi mitään. Kirjassa oli kuitenkin vetoa, joka sai minut jatkamaan loppuun asti. Hyvä niin, sillä kirja jätti mukavan jälkimaun.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Alison Bechdel: Äideistä parhain










Olen lukenut aikaisemmin Alison Bechdelin hienon Hautuukodin, jossa hän käsittelee lapsuuttaan ja isäsuhdettaan. Muita Bechdelin sarjakuvia on suomeksi julkaistu Lepakkoelämää I-III, joista myös pidin.

Äideistä parhain kertoo nimensä mukaisesti Alisonin suhteesta äitiinsä. Odotin saavani samankaltaisen lukuelämyksen kuin lukiessani Hautuukotia. Tässä petyin. Äideistä parhain on myös kertomus terapiasta. Bechdel selvittelee tunteitaan lukuisten terapeuttien avulla. Hän yrittää saada kosketuksen äitiinsä ja piirtää samalla sarjakuvaa suhteesta isäänsä. Läpi käydään myös Bechdelin masennusta ja naissuhteita.

Hautuukoti oli myös melko kirjallinen sarjakuva, mutta Äideistä parhain tuntuu tukehtuvan tekstin alle. Kirjassa on paljon lainauksia psykoterapiakirjallisuudesta, jonka avulla Bechdel yrittää selvittää päätänsä. Suhde äitiin ei oikeastaan selkiinny kirjan mittaan ja muutenkin elämä tuntuu polkevan paikallaan. Jäin myös miettimään putoaako lukija, joka ei ole lukenut Hautuukotia, täysin kärryiltä. Sarjakuva on omaelämäkerrallinen ja omaelämäkerrallisessa tekstissä tahtoo aina olla ongelmana se, että tekijälle merkityksellinen teksti ei ole sitä lukijalle.

Tietyllä tavalla Äideistä parhain oli ihan kiinnostava teos. Aihepiiri oli minusta kiinnostava niin äitisuhteen kuin terapiankin suhteen. Äideistä parhaimpaan ei kuitenkaan kannata tarttua, jos haluaa tutustua sarjakuvaan tai Bechdelin tuotantoon. Lukekaa mieluummin Hautuukoti.

Outi Pakkanen: Julma kuu

Kannen kuva täältä.
Olen tainnut lukea vuosien varrella koko Outi Pakkasen tuotannon. Osasta olen pitänyt paljon, mutta viime vuosina ilmestyneet kirjan olen lukenut lähinnä vain tavan vuoksi. Ne eivät ole tehneet mitenkään erityistä vaikutusta. Julman kuun suhteen olinkin positiivisen yllättynyt.

Johanna on kosmetiikkamyyjä Helsingin Stockmannilla. Johanna asuu yksin kauniisti sisustetussa asunnossaan. Vanhemmat odottavat jo perheen perustamista, mutta toistaiseksi Johanna on tyytynyt seuraamaan vain ystävättärensä perhe-elämää. Eräänä päivänä Johanna törmää kuitenkin hurmaavaan mieheen, Samueliin. Johanna liitelee pää pilvissä uuden suhteen huumassa. Ystävätär puolestaan joutuu kohtaamaan kriisin omassa elämässään. Samaan aikaan tapahtumia tarkkaillaan Johannan naapuritalosta. Tarkkailija tuntuu näkevän ja tietävän kaikenlaisia asioita. Lukija alkaa pikkuhiljaa huolestua Johannan puolesta. Samuel  ei ehkä olekaan täydellinen mies.

Julmassa kuussa oli paljon Pakkasen tuotannosta tuttuja piirteitä. Tällä kertaa kirjassa oli kuitenkin myös erilaista kierrettä. Kiinnostuin kirjan henkilöistä ja halusin tietää mitä tulee tapahtumaan. Tunsin lukevani jännityskirjaa, enkä Helsinki-opasta.

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala


Kani nimeltä jumala -kirjasta on kirjoitettu useissa kirjablogeissa. En välttämättä olisi tullut lukeneeksi kirjaa ilman lukemiani kirjoituksia. Kirjoitusten yleissävy on ollut kehuvaa ja odotukseni olivat korkealla.

Kirjan kertoja Elly kertoo elämästään kahdessa jaksossa. Kirjan alkupuolella Elly on yksinäinen lapsi, jonka tärkein ihminen on isoveli Joe. Elly ystävystyy salamyhkäisen Jenny Pennyn kanssa. Ellyn perhe saa rahaa ja muuttaa Cornwalliin pitämään majataloa. Tyttöjen ystävyys säilyy välimatkasta huolimatta, kunnes Jenny yhtäkkiä katoaa jälkiä jättämättä. Kuluu vuosia ja Elly ja Joe varttuvat aikuisiksi. Jenny Penny ilmaantuu taas mukaan kuvioihin. Hahmojen elämää seurataan taas muutamien vuosien ajan. Tällä kertaa tapahtumien huippukohta liittyy syyskuun 11. päivän tapahtumiin.

En suoralta kädeltä ihastunut kirjaan. En oikein saanut otetta siitä. Tapahtumien puolesta en oikein vieläkään ole perillä koko kirjasta, mutta kirjan tunnelmassa on jotain sellaista, mikä nostaa lukukokemuksen kuitenkin positiiviseksi.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Charlaine Harris: Pedon veri


Kirjavuoteni alkoi vampyyrien ja muiden yliluonnollisten olentojen parissa. Pedon veri on tuorein suomennos Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjasta. Päähenkilö Sookie on telepaattisia kykyjä omaava tarjoilija, jonka elämä on kietoutunut erilaisten yliluonnollisten olentojen liepeille. Vampyyrit ovat olleet ihmisten tietoisuudessa keinoveren ansiosta jo useamman vuoden. Tässä kirjassa julkisuuteen astuvat kaksiluontoiset eli ihmissudet ja muodonmuuttajat. Uusi paljastus aiheuttaa hälyä myös Bon Tempsissa. Sookie joutuu vaaraan myös keijujen keskinäisen välienselvittelyn vuoksi. Sookien henkilökohtainen elämä pyörii tällä kertaa vampyyri Ericin ympärillä.

Olen tähän asti pitänyt Sookien seikkailuja mukavina ja viihdyttävinä välipaloina. Tällä kertaa en päässyt kirjan imuun mukaan. Ehkä se johtui siitä, ettei keijujuoni tai muodonmuuttajien asiat oikeastaan vaikuttaneet Sookien elämään tai sitten olen vain kyllästynyt verenvuodatukseen ja Sookien ihmepelastumisiin. Myöskään Sookien suhdekuviot eivät olleet tässä kirjassa kovin mielenkiintoisia vaikka Ericillä olikin pari herkullista kohtausta.

Luultavasti tulen kuitenkin lukemaan sarjaa jatkossakin eli vaikka tämä kirja olikin pieni pettymys, on sarja kokonaisuudessaan ihan kivaa luettavaa.

Blogistanian Finlandia 2012

Olen lukenut jonkun verran vuonna 2012 ilmestynyttä kotimaista kirjallisuutta. Lukemiseni on ollut kuitenkin laadultaan melko kevyttä eikä ns. vakavampi kirjallisuus tehnyt yhtä poikkeusta lukuunottamatta suurta vaikutusta. Haluan antaa siis ääneni Blogistanian Finlandia 2012 -äänestyksessä vain yhdelle kirjalle. Ääneni saa Sirpä Kähkösen Hietakehto.

Hietakehto teki minuun vaikutuksen Kähkösen muun Kuopio-sarjan tavoin. Kirjan valtteja on vahva ihmiskuvaus ja tunnelma. Erityisesti kirjan lasten ja nuorten maailma on kuvattu taidolla. Pidin kirjan kielestä. Kähkönen on sijoittanut hahmonsa uskottavaan historialliseen ympäristöön. Pidän siitä miten Kähkönen kuvaa ihmisiä hankalissa ja vaikeissa tilanteissa. Hän ei tee sota-ajan ihmisistä mitään ylivertaisia selviytyjiä vaan kuvaa heidät inhimillisinä hahmoina.